Koronaepidemia ja sen rajoitustoimet ovat osuneet musertavalla tavalla kulttuuri- ja tapahtuma-aloihin. Vaikka suurin vastuu kulttuuritoimijoiden ahdingon korjaamiseen on valtiolla, myös kuntien panosta tarvitaan. Siksi Helsingissäkin on valmistauduttava jo nyt siihen, että kulttuuriavustusten osalta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalle on annettava oikeus valtuuston myöntämän budjetin ylittämiseen. Tästä syystä ja muutenkin hyvin tärkeää, että kaikkiin valtuustoryhmiin valitaan edustajia, jotka ymmärtävät kulttuurialan huomioimisen tarpeen.

Olen kulttuuritoimittajana aktiivinen taiteen  – etenkin teatterin, elokuvan ja kuvataiteiden –  seuraaja. Minusta Helsingin pitää omalla kulttuuripolitiikallaan turvata yhtä lailla Kansallisoopperan ja museoiden kaltaisten kansallisten instituutioiden, keskikokoisten kulttuuriyhteisöjen ja monimuotoisen vapaan taidekentän toimintaedellytykset. Helsingissä on paljon taideoppilaitoksia ja täällä asuu suurin osa maan taiteilijoista. Meillä elävät myös vahvat taidekasvatuksen ja lasten kulttuuriharrastamisen tukemisen perinteet. Niistä on pidettävä kiinni.

Helsingissä kirjastot ovat yksi tärkeimpiä kulttuurisen tasavartaisuuden turvaajia. Olen koko Oodiin liittyvän päätöksenton kuluessa pitänyt esillä sitä, että tämä hieno hanke  ei saa johtaa lähikirjastojen kurjistamiseen tai alasajoon. Niitä tulee kehittää myös perustoimintansa ohella asukkaiden monipuolisena kohtaamispaikkana. Samalla kirjaston hankintamäärärahojen on pysyttävä kehityksen mukana.

Avustusten jaon ohella Helsingissä kulttuuripolitiikkaa tehdään paljon myös kaupungin kiinteistöpolitikan kautta. Olen ollut mukana prosesseissa, joiden myötä kaupunginmuseo siirtyi Tennispalatsiin, Lasipalatsi kehittyi mediakeskuksesta osaksi tulevaa Amos Andersonin museon laajennusta ja Suvilahti päätyi Kaapelitehtaan pyöritettäväksi. Olen ollut myös aktivisesti ajamassa VR:n makasiinien, vanhojen ostareiden ja erilaisten arvorakennusten säilyttämistä ja toiminnallista kehittämistä. Lisäksi olen tukenut Tanssitalon, Teurastamon, Korjaamon ja Altaan tapaisia kaupunkikulttuurihankeita.

Näiden ohella olen ajanut Itä-Helsinkiin etnistä kauppahallia Puotinharjun Puhoksen yhteyteen ja yrittänyt ratkaista Vallilan konepajan kehittämiseen liittyviä ongelmia. Kiinteistöpolitikan alueella ajan väliaikaisesti vaille käyttöä jääneiden kiinnostavien tilojen nykyistä luovempaa hyödyntämistä kulttuurikäytössä ja taiteilijoiden työhuoneina.

Guggenheim-hanketta vastustin. En siksi, että minusta olisi väärin sijoittaa rahaa taiteen esillepanoon, vaan siksi että hanke oli mielestäni valmisteltu kaupungin kannalta epäedullisen sopimuksen muotoon. Museoon liitettiin myös katteettomia odotuksia ja sitä perusteltiin näkemyksillä, joista kuului puutteellinen käsitys Helsingin kulttuurikentän nykyisestä tilasta. Kaupungilla onkin nyt erinomainen mahdollisuus täällä ennestään olevaa monipuolista kuvataidetoimintaa ja muuta kulttuuria ja korostaa sen tarjontaa myös matkailun edistämisen näkökulmasta.

Kaupunkikulttuuri merkitsee minulle erityisesti ihmisten kaupunkitilassa tapahtuvan kohtaamisen ja kaupungin eri osien erityispiirteiden vaalimista. Tämä tarkoittaa sekä kaupunkimetsien luontoarvojen että rakennetun ympäristön kulttuuriarvojen huomioimista. Siihen kuuluvat myös kaupungin joustava suhtautuminen kaupunkitapahtumien järjestämiseen sekä erilaisten tilojen hyödyntämiseen kansalaistoiminnassa ja taiteen esillepanossa. Näen tärkeänä myös kehittyvän asukastaloverkoston tukemisen.

Minusta on kestämätöntä, että kaupunki ei huolehdi arvokkaasta kulttuuriperinnöstään. Aino Acktén huvilan kaltaisten kohteiden – joille on vaikea löytää ostajaa tai vuokralaista, joka pystyy maksamaan korjausinvestoinnin takaksin vuokrissa –  kunnostamista varten kaupungin tulisi perustaa arvorakennusten kunnostusrahasto.

Helsingin kaupunkikuva kestää hyvin erilaisuutta. Minusta Itä-Pasila ja Merihaka ovat omina kokonaisuuksina kiinnostavia siinä missä Puukäpylä ja Keskuspuisto tavoillaan. Haluan suojella puutaloalueita ja luontoalueita, mutta en näe syntyvän sen kanssa ristiriitaa siinä, että jonnekin muualle tehdään tavallista korkeampaa rakentamista. Tosin kauas näkyvien tornitalojen kohdalla on erityisesti pidettävä kiinni vaatimuksesta arkkitehtuurin tasosta. Esimerkiksi Jätkäsaaren tornihotellin kohdalla olin osaltani vaikuttamassa siihen, että torni massoiteltiin uudestaan kahdeksi matalammaksi rakennukseksi ja niiden tekeminen kytkettiin Lars Sonckin piirtämämän vanhan merimakasiinin kunnostamiseen.