Olen kulttuuritoimittajana aktiivinen taiteen  – etenkin teatterin, elokuvan ja kuvataiteiden –  seuraaja. Minusta Helsingin pitää omalla kulttuuripolitiikallaan turvata yhtä lailla Kansallisoopperan ja museoiden kaltaisten kansallisten instituutioiden, keskikokoisten kulttuuriyhteisöjen ja monimuotoisen vapaan taidekentän toimintaedellytykset. Tämssä Helsingillä on erityinen vastuu koska sen alueella on paljon taideoppilaitoksia ja täällä asuu suurin osa maan taiteilijoista. Meillä elävät myös vahvat taidekasvatuksen ja lasten kulttuuriharrastamisen tukemisen perinteet. Niistä on pidettävä kiinni.

Maan hallituksen leikkaukset kulttuurikentälle vaativat Helsingiltä lisätoimia tulevinakin vuosina.

Helsingissä kirjastot ovat yksi tärkeimpiä kulttuurisen tasavartaisuuden turvaajia. Olen koko Oodiin liittyvän päätöksenteon kuluessa pitänyt esillä sitä, että tämä hieno hanke ei saa johtaa lähikirjastojen kurjistamiseen tai alasajoon. Niitä tulee kehittää myös perustoimintansa ohella asukkaiden monipuolisena kohtaamispaikkana. Samalla kirjaston hankintamäärärahojen on pysyttävä kehityksen mukana.

Avustusten jaon ohella Helsingissä kulttuuripolitiikkaa tehdään paljon myös kaupungin kiinteistöpolitikan kautta. Olen ollut mukana prosesseissa, joiden myötä kaupunginmuseo siirtyi Tennispalatsiin, Lasipalatsi kehittyi mediakeskuksesta osaksi tulevaa Amos Andersonin museon laajennusta ja Suvilahti päätyi Kaapelitehtaan pyöritettäväksi. Olen ollut myös aktivisesti ajamassa VR:n makasiinien, vanhojen ostareiden ja erilaisten arvorakennusten säilyttämistä ja toiminnallista kehittämistä. Lisäksi olen tukenut Tanssitalon, Teurastamon, Korjaamon ja Altaan tapaisia kaupunkikulttuurihankeita. Äskettäin olen tehnyt aloitteen siitä, että kaupungin urheilu- ja ulkoilulaitorahastosta voitaisi myöntää lainaa liikuntahankkeiden ohella myös kulttuurihankkeille. Ajatus tässä on, että siihen nojautuen esimerkiksi teatterit tai asukasjärjestöt voisivat lainoittaa omien tilojensa hankintaa ja korjaamista edullisemmin ja kohtuullisimmin vakuuksin kuin yksityiset rahoituslaitokset tarjoavat lainaa.

Näiden ohella olen ajanut Itä-Helsinkiin etnistä kauppahallia Puotinharjun Puhoksen yhteyteen ja yrittänyt ratkaista Vallilan konepajan kehittämiseen liittyviä ongelmia. Kiinteistöpolitikan alueella ajan väliaikaisesti vaille käyttöä jääneiden kiinnostavien tilojen nykyistä luovempaa hyödyntämistä kulttuurikäytössä ja taiteilijoiden työhuoneina.

Kaupunkikulttuuri merkitsee minulle erityisesti ihmisten kaupunkitilassa tapahtuvan kohtaamisen ja kaupungin eri osien erityispiirteiden vaalimista. Tämä tarkoittaa sekä kaupunkimetsien luontoarvojen että rakennetun ympäristön kulttuuriarvojen huomioimista. Siihen kuuluvat myös kaupungin joustava suhtautuminen kaupunkitapahtumien järjestämiseen sekä erilaisten tilojen hyödyntämiseen kansalaistoiminnassa ja taiteen esillepanossa. Näen tärkeänä myös kehittyvän asukastaloverkoston tukemisen.

Minusta on kestämätöntä, että kaupunki ei huolehdi arvokkaasta kulttuuriperinnöstään. Aino Acktén huvilan kaltaisten kohteiden – joille on vaikea löytää ostajaa tai vuokralaista, joka pystyy maksamaan korjausinvestoinnin takaksin vuokrissa –  kunnostamista varten kaupungin tulisi perustaa arvorakennusten kunnostusrahasto.

Helsingin kaupunkikuva kestää hyvin erilaisuutta. Minusta Itä-Pasila ja Merihaka ovat omina kokonaisuuksina kiinnostavia siinä missä Puukäpylä ja Keskuspuisto tavoillaan. Haluan suojella puutaloalueita ja luontoalueita, mutta en näe syntyvän sen kanssa ristiriitaa siinä, että jonnekin muualle tehdään tavallista korkeampaa rakentamista. Tosin kauas näkyvien tornitalojen kohdalla on erityisesti pidettävä kiinni vaatimuksesta arkkitehtuurin tasosta. Esimerkiksi Jätkäsaaren tornihotellin kohdalla olin osaltani vaikuttamassa siihen, että torni massoiteltiin uudestaan kahdeksi matalammaksi rakennukseksi ja niiden tekeminen kytkettiin Lars Sonckin piirtämämän vanhan merimakasiinin kunnostamiseen.