Asukastalojen alasajon sijaan tarvitaan asukastalojen verkosto, mikä tukeutuu sosiaali- ja terveysviraston jalkautuvaan työhön.
Helsingissä on kolmisenkymmentä asukastaloa. Ne yhdistävät asukasaktivismia, erilaisia toimintaprojekteja ja tavallista hengailua. Osa toiminnasta on sidottu virkamiesten vetämiin hankkeisiin, osa toimii vapaaehtoispohjalta. Vaikuttaminen ja sosiaalisuus kulkevat käsikkäin.
Suurinta osaa asukastaloista hoitavat järjestöt, joita kaupunki tukee vaihtelevilla avustuksilla. Niitä haetaan milloin miltäkin luukulta. Kymmenen asukastaloa ja lähiöasemaa on kaupungin pyörittämiä. Niitä hallinnoi sosiaali- ja terveysvirasto, jolla on ollut taloissa myös palkattua henkilökuntaa.
Tammikuussa kaupungin virkamiesjohto esitti, että näistä kaupungin pyörittämistä asukastaloista luovuttaisi ja nekin muuttuisivat kansalaisjärjestöjen vetämiksi. Kaupunginhallituksessa vihreät ja vasemmisto kuitenkin palauttivat esityksen takaisin sosiaali ja terveyslautakuntaan.
Ratkaisu oli oikea. Itse asiassa asukastaloasiassa kannattaisi edetä täsmälleen päinvastaiseen suuntaan kuin esityksessä lähdettiin.
Pääkysymys ei ole talojen muodollinen hallinnoiminen. Se saattaa hyvin hoitua järjestöiltäkin, jos vuokriin ja isännöintiin löytyy kaupungilta sellaista tukea, joka ei ole joka vuosi erikseen katkolla. Kaupungin pyörittämien asukastalojen oleellinen ero muihin on erityisesti se, että siellä on palkattua työvoimaa.
Asukastalojen toiminnan kannalta olisi tärkeää että kussakin talossa olisi ainakin yksi palkattu alueellisen sosiaali- ja/tai terveystyön jalkautunut työntetekijä. Tätä kautta vapaaehtoistyölle tulee sekä rakennetta että tavoitetta. Ammattilaisen ympärille on mahdollista koota vapaaehtoishankkeita, joiden organisoinnissa vapaaehtoisten voimat ja taidot vaihtelevat. Mikä erityisen tärkeää, työntekijään nojautuen asukastalossa voidaan toteuttaa myös alueellisia työllistämishankkeita.
Hyvää työtä on vaatimattomilla voimavaroilla tehtykin esimerkiksi Oulunkylän seurahuoneella. Näihin järjestöillä hyvin harvoin on mahdollisuuksia.
Sosiaali- ja terveysvirasto pyörittämissä taloissa työllistetään vuosittain noin kolme sataa (!) työllistettävää. Ei tästä kannata luopua. Jos näitä sote-viraston työntekijöitä saataisi muihinkin taloihin, vuosittain työllistettävien määrä nousisi helposti jo toiselle tuhannelle. Nämä työllistämishankkeet ovat myös järjestäin sellaisia, missä vaikutus kohdistuu juuri sinne missä tarve on suurin ja missä oikein rakennettujen hankkeiden kautta työ itsessään vahvistaa muita kaupungin tavoitteita.
Jalkautuvan sosiaali- ja terveystyön järjestämisessä peruskysymys on se, että jonnekin sen on alueilla käytännössä ankkuroiduttava. Miksi tämä ei tapahtuisi juuri asukastaloissa, jossa on jo valmiina vapaaehtoistomintaa ja muita jo olemassa olevia aktiviteetteja? On paljon helpompi ohjailla jo olemassa olevia toiminnan ituja kuin aloittaa kaikki alusta. Asukastalo antaa bonuksena sote-työlle valmiina sosiaalisesti vertaistukevan ympäristön.
Asukastaloverkosto on muodostunut kaupunkiin hyvin sattumanvaraisesti. Vähän sen mukaan, missä tiloja ja aktiivisia asukkaita on joskus sattunut olemaan sopivasti samaan aikaan. Monilta isoiltakin alueilta asukastalo puuttuu kokonaan. Kuvaava esimerkki on Siltamäki, missä vakiintuneelle seniorien päivätoiminnalle on jo vuosia tuloksetta etsitty tiloja.
Sote-vetoisten asukastalojen lakkauttamisen sijaan, kaupungin soteviraston pitäisi käydä läpi koko kaupungin alueellisen sote-työn tarpeet ja etsiä ensi sijassa kaupungin omasta kiinteistökannasta tiloja, joihin asukastalotoiminnan voisi sijoittaa. Hyvin usein tila voi olla jo ennestään jonkun muun hallintokunnan vuokraama, mutta osin jossain muussa käytössä. Asukastalotoiminta ei silloin toisi oleellisia lisäkuluja vaan tehostaisi olemassa olevien tilojen käyttlöä. Tällaisin toimin voitaisiin myös hillitä vanhojen ostareitten vähittäistä hiipumista.
Vaikka nyt Helsingin asukastalojen kohdalla kyse on Helsingin omasta päätöksenteosta, asiassa on vahva kytkös valtakunnalliseen sosiaali- ja terveyspolitikkaan. Mikäli kohuttu soteuudistus toteutuu ja syntyy ylikunnallisia sotealueita, kaikki nykyiset toiminnot saattavat mennä tavalla tai toisella uuteen muotoon. Se ei silti poista sitä että jalkautuva sote-työn tarve on aina olemassa ja luultavaa on että sille vain etsitään uusia ja tehokkaampia toimintamuotoja.
Helsingin pitäisi olla tässä edelläkävijänä; on vaikea kuvitella parempaa toimintakonseptia kuin tässä kuvatun kaltainen asukastaloverkosto. Siinä kohtaavat työ ja vapaaehtoistyö, aktivismi ja passivismi sekä työttömyys ja työllistäminen tavalla missä kaikki voittavat.