Sosiaalinen reiluus tarkoittaa minulle vahvaa hyvinvointiyhteiskuntaa, jonka toimilla varmistetaan, että kaikki pysyvät yhteisessä veneessä. Tässä avainasemassa ovat julkisesti turvatut peruspalvelut ja tulonsiirrot, joilla pienennetään kansalaisten välistä epätasa-arvoa ja pärjäämisen kuiluja. Kyse on solidaarisuuden ajatuksesta sekä oman yhteiskunnan heikompia kohtaan että maailmalla hätää kärsiviä kohtaan.

Helsingin kuntapolitiikassa noudatan tätä periaatetta esimerkiksi päiväkoteja, kouluja ja terveysasemia koskevassa päätöksenteossa. Minusta on tärkeää, että kaikilla alueilla on saatavilla julkisia palveluita yhtäläisesti. Joillakin alueilla sairastetaan keskimääräistä enemmän ja käytetään enemmän julkista terveydenhuoltoa. Silloin niiden terveysasemilla tulee olla saatavilla yhtä hyvin aikoja kuin alueilla, joilla palvelun kysyntää on vähemmän. Samalla tavalla päiväkodit ja koulut ansaitsevat lisätukea paikoissa, joissa sosiaalisia haasteita ja/tai äidinkielelenään muita kuin suomea puhuvia on enemmän kuin muualla.

Asuntopolitiikassa sosiaalinen reiluus on esimerkiksi sitä, että kaupunki rakentaa lisää kohtuuvuokraisia kaupungin vuokrataloja ja huolehtii myös muiden hintasäänneltyjen asumismuotojen tarjonnasta tasapuolisesti ympäri kaupunkia. Yksi oma esitykseni, koskee ikääntyneiden tuettua yhteisöasumista. Olen myös ajanut ryhmä- ja osuuskuntarakentamisen helpottamista, hallintomuotoja yhdistäviä sekataloja, hitas-järjestelmän tarkistamista sekä sitä, ettei kohtuuhintaisille vuokra-asunnoille tarkoitettuja tontteja annettaisi toimijoille, joiden pyytämät vuokrat eivät ole kohtuullisia. Lisätietoja näistä näkemyksistä löytyy tästä blogistani.

Täydennysrakentamisessa haluan vaikuttaa siihen, että rakentaminen ei loukkaa kohtuuttomasti luontoon tai kulttuuriarvoihin liittyviä erityispiirteitä. Ymmärrän asuntorakentamisen yleisen tarpeen ja että lähiöiden palvelut paranevat, kun sen lähikaupoille ja muille liikkeille tulee lisää asiakkaita. Oleellista täydennysrakentamisessa onkin onnistunut tasapainottelu näiden jännitteiden välillä.

Helsingin kaupungin liikennelaitoksen (HKL) entisenä puheenjohtajana ja nykyisenä HSL:n hallituksen varajäsenenä tunnistan myös joukkoliikenteen yhteyden sosiaaliseen reiluuteen.  Ajan valtuutettuna linjaa, jossa lippujen hintoja voitaisiin laskea maksamalla niistä suurempi osa suoraan kuntien verovaroista.

Usein esitetty ajatus kokonaan ilmaisesta joukkoliikenteestä on siitä ongelmallinen, että siinä joukkoliikenteen kehittäminen muuttuisi vaikeaksi. Järkevämpää on tukea vähävaraisessa asemassa olevia edullisemmilla lipuilla. Lisäksi olin suoraan vaikuttamassa siihen, että opettajan kanssa liikkuvat koululaisryhmät pääsivät tekemään tutustumisretkiä erilaisiin kulttuurikohteisiin ilman koulujen määrärahoista riippuvia joukkoliikennelippuja. Sosiaalista reiluutta on sekin, että etäisimmillä asuinalueilla on jatkossa entistä laadukkaammat joukkoliikenneyhteydet.

Lasten kannalta sosiaalisesti reilua on turvata jokaiselle lapselle päiväkotipaikka läheltä ja sen kautta tukea kouluun valmistautumiselle. Hyvä pohja opintoihin luodaan jo lapsena. Päiväkotien ja koulujen ryhmäkokojen pitäisi nykyistä pienempiä.  Niiden laadussa ei saa olla alueellisia eroja. Minusta on myös välttämätöntä pitää kiinni lasten sosiaalisesti tasavertaisesti tarjolla olevista harrastusmahdollisuuksista.