Jätkäsaaren kiistelty 33-kerroksinen tornihotelli on tulossa kaupunkisuunnittelulautakuntaan päätettäväksi. Vaikka lausuntokierroksen sato on tuottanut paljon hyvinkin kriittistä nurinaa, alkuperäiseen suunnitelmaan on tehty vain melko vähäisiä teknisiä tarkistuksia. Ennakkotietojen mukaan hanke vaikuttaa myös olevan menossa läpi.
Hanketta perustellaan myönteisillä elinkeinopolittisilla vaikutuksilla. Toki silläkin usein toistelulla viisaudella, että tällainen näyttävä rakentaminen olisi Helsingin imagoa vahvistavaa.
Hotellihanke onkin loogista jatkoa edeltäville arkkitehtuuridebateille. Viime vuosina on esillä ollut paljon Helsinkiin vireillä olleita rakennushankkeita, joissa on etsitty kaupallisesti motivoitunutta erottumista vallitsevasta kaupunkikuvan mittakaavasta. Katajannokalle väännettiin ensin heijastavalla peilipinnalla siunattua jättimäistä ristihotellia ja sitten sinne sovitettiin wau-arkkitehtuuristaan tunnettua Guggenheim-museota. Edellinen kaatui lopulta sijoituspaikan herkkyyteen, jälkimmäinen ensi sijassa hankkeen muihin ongelmiin.
Muutama viikko sitten esille nostettiin myös kiinteistökehityshanke, jossa Töölöön Oopperatalon viereen rakennettaisiin jääkiekkoseura HIFK:n uusi jäähalli ja sitä taloudellisesti tukeva jättimäinen hotelli- kylpylä- ja kauppakeskus sekä päälle päätteeksi asuntoja. Jokseenkin mielikuvituksellista hanketta on käsitelty mediassa ikään kuin sillä jo olisi vakavasti otettava taloudellinen ja toiminnallinen perusta ja realistinen vajaan neljän vuoden aikataulu. Kyse lienee kuitenkin provosoivasta keskustelun avauksesta, jolla vasta etsitään mahdollisesta kiinteistökehittämisestä kiinnostuneita kumppaneita ja haetaan poliittista tukea jatkojalostukseen kelpaaville osille ideasta.
HIFK-projektin käsittely julkisuudessa kuitenkin kertoo paljon siitä, miten meillä tällä hetkellä kaupunkisuunnittelua visioidaan enemmän laajakulmalla kuin teleobjektiivilla.
Sinänsä enakkoluulottomia rakentamisideoita ja vaikka korkeuden kautta tapahtuvaa rajojen rikkomista ei pitäisi lähtökohtaisesti kavahtaa. Meillä on ollut tapana säädellä rakentamista sellaisiin keskimääräisyyksiin, jotka ovat omiaan tuottamaan tasapaksua ja monien mielestä tylsääkin kaupunkikuvaa. Käsi sydämelle: kyllä se sitä usein onkin ollut. Syynä tosin on myös se, että hyvän arkkitehtuurin vaatimus on suunnitteluun satsaaminen ja sitä meillä on viime vuosina tehty vähemmän. Kustannustalouden kärjelle mentäessä on mieluummin panostettu neliöiden määrään kuin laatuun, oli kyse sitten talotekniikasta tai estetiikasta.
Niinpä tuoreessa pyrkimyksessä rajojen rikkomiseen on tyypillistä, että arkkitehtuuri ja estetiikka ovat olleet erityisen alistettuja huomiotalouden perspektiiveille. Tärkeintä ei sittenkään ole arkkitehtuurin sisältö, vaan muoto. Tarkatelutapaan kuuluu sekin, että juuri kaupunkitilan ja huomion mahdollisimman röyhkeä valtaaminen tekee hankkeesta arvokkaan – ja vielä että samalla tämä olisi muun ympäristön ja koko kaupungin arvoa lisäävää.
Tässä voi olla vakava ajatusvirhe. Kuvitellaanpa, että kaupungin imagon ja matkailun kannalta oleellista olisikin se, että Helsinkiä pidetään laajalti kiinnostavana juuri siksi, että se on korkealaatuisesta arkkitehtuurista tunnettu keskikokoinen eurooppalainen pääkaupunki vailla todellisten metropolien ilmeisimpiä piirteitä: liikenneruuhkia, päälle kaatuvia sosiaalisia ristiriitoja, kaikkialle tunkeutuvaa pääoman hallintaa jne. Trendikkääseen huomiohakuisuuteen perustuva kaupunkikuvan muokkaus voi silloin symboloida muutakin kuin arvokkuutta ja voittajuutta. Se voi hyvin näyttäytyä nousukasmaisena arroganssina ja huonon itsetunnon heijasteena.
Nyt käsillä olevan Jätkäsaaren hotellihankkeen suurin pulma ei olekaan sen koko. Kysymys on siitä, että kyseinen rakennus ei ole arkkitehtuurisesti erityisen ansiokas, se on suora kopio Tukholman keskustan ulkopuolella sijaitsevasta hotellista. Ajatus siitä että Helsingin kantakaupungin symbolinen dominantti olisi puhtaasti kaupallisin perustein tänne toissijaisilta alueilta kierrätetty rakennus on yksinkertaisesti ideana köyhä ja symbolisesti lattea.
Investoinnit Helsinkiin ovat sinänsä hyvä asia. Konferenssimatkailuun sopiva suuri ja näyttävä hotelli ei ole huono idea sekään. Silti itsetuntonsa kanssa sujut oleva ja arkkitehtuurin suhteen korkeaa imagoa tavoittelevan kaupungin soisi kyllä laittavan tässä kohtaa tavoiteltavalle rakennukselle korkeammat vaatimukset.
Jos Helsingin kantakaupunkiin arvioidaan tarvittavan tavanomaista korkeampi hotelli, siitä voitaisi järjestää arkkitehtuurikilpailu. Tai vähintään tulisi edellyttää, että korkeutensa puolesta huomattavan näkyvän rakennuksen tulee olla uniikki ja arkkitehtuurisesti merkittävä.
Joku väkäleuka ehtii kyllä tuoda esiin senkin, että onhan Helsingin empirekeskustakin pääosin kopioitua arkkitehtuuria. Ehkä ei ole kuitenkaan aivan puusilmäistä todeta, että empirekeskusta dominoivine Tuomiokirkkoineen on kuitenkin kokonaisuutena oma erityisyytensä. Arkkitehtuurinsakin puolesta se on oman aikansa kuvaa monin tavoin arvokkaammin edustava kuin esitetty hotelli omaa aikaamme ylevöittää. Makuasioista voi toki kiistelläkin.