Entisenä Luontoliiton pääsihteerinä olen hyvin perehtynyt luontokatoon ja sitoutunut sen vastaiseen kamppailuun. Helsingissä luonnon monimuotoisuuden puolustamisessa ratkaisevaa on kaupunkimetsien suojelu. Samalla kaupunkimetsät ovat kaikille helsinkiläisille tärkeä ja olennainen osa pääkaupungin omakuvaa. Varsinkin lähiöissä lähimetsät ovat myös keskeinen osa paikallisidentiteettiä.

Olen yli kaksikymmentäviisi vuotta ollut päättämässä Helsingin asioista ja suurina voittoina luonnolle muistan esimerkiksi Kivinokan, Vartiosaaren, Meri-Rastilan rantametsän, Matokallion ja Roihuvuoren metsäselenteen säästämiset.

Kaksi ensiksi mainittua olivat uhan alla jo silloin, kun aloitin vuonna 2001 kaupunginvaltuustossa ja silloisessa kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Vartiosaaren osayleiskaavan ehdimme jopa hävitä valtuustossa, mutta saimme lykättyä rakentamisen aloitusta niin, että lopulta aika ajoi sen ohi ja enemmistökin taipui viimein luonnon puolelle.  

Meri-Rastilan kohdalla mielipideilmaston muutos oli nopeampaa. Vihreiden esityksestä kaupunkiympäristölautakunta hylkäsi lokakuussa 2020 rakentamisen ja tänä keväänä olin itse kaupunginhallituksessa päättämässä luonnonsuojelualueen perustamisesta alueelle.

Matokallion upealle viheralueelle valtuuston enemmistö ajoi pitkään jäähallia, jota me vastustimme tarmokkaasti. Vaikka hävisimme kriittiset äänestykset, onnistui Anni Sinnemäen johtama kaavoituskoneisto löytämään hallille toisen paikan. Häviö muuttuikin lopulta voitoksi, vähän niin kuin Vartiosaaren tapauksessa.

Viime vuosien aikana erityisen tärkeitä kaupunkimetsien luonnon kannalta ovat lukuisat perustetut luonnosuojelualueet ja päivitetyt luonntonhoitosuunnitelmat. Meillä on pitkään ollut kaupunkimetsien kohdalla ongelmana niiden monimuotoisuutta uhkaava ylihoitaminen. Tein vastikään myös valtuustoaloitteen siitä, että luontotiedon keräämiseen pitäisi luoda pilottimalli, jossa hyödynnetään enemmän asukkaiden omaa aktiivisuutta.

Myös osavoitot ovat voittoja

Samaan aikaan moniin kaavoihin, joissa on päätetty myös rakentamisesta, olemme saaneet tehtyä merkittäviä korjausliikkeitä. Yksi hankalimmista tilanteista oli Riistavuoren metsän kohta Vihdintien reunalla. Vihdintien ympäristöön rakentamista edellytetään Helsingin, lähikuntien ja valtion välisessä sopimuksessa, eikä rakentamistavoitteita siksi voitu heittää suoraan romukoppaan.

Yritimme saada asuntojen rakentamista viereiselle teollisuusalueelle, mutta hävisimme äänestyksen valtuustossa. Kokoomuksen ja perussuomalaisten johtama enemmistö sai hajaääniä myös SDP:stä ja vasemmistoliitosta.

Asemakaavasta saimme lopulta puolitettua rakentamiselle käytettävän metsäalan niin, että lopputulos on melko lailla Pro Haaga -vaihtoehtokaavan mukainen. Harmittamaan jäi etenkin se, että hävisimme lautakunnassa Englantilaisen koulun tontin poistamista koskevan äänestyksen. Kokoomuksen, SDP:n, perussuomalaisten ja RKP:n enemmistöllä päätettiin liito-oraville tärkeä kohta kaavoittaa koululle.

Viime vuosien minulle traumaattisin kaupunkimetsiä koskeva päätös on epäonnistuminen Stansvikin asemakaavan kohdalla Laajasalossa. Sitä ei olisi missään nimessä pitänyt päästää valtuustosta läpi, vaikka sekin perustui puolueiden laajempaan neuvottelusopimukseen ja kysymyksiin esimerkiksi joukkoliikenneratkaisuista. Tätä virhettä olen osaltani korjannut vaikuttamalla siihen, että vihreiden ryhmässä päädyttiin ajamaan poikkeuksellista menettelyä kaavan palauttamiseksi uudelleen tarkasteluun. Ilman laajaa kansalaisten osallistumista tämä ei olisi mitenkään voinut onnistua.

Metsäkiista alueella jatkuu, sillä kaupunki rakentaa alueelle teitä uudelleentarkasteltavan alueen ulkopuolella. Tiet on kuitenkin mitoitettu ja suunniteltu sitä ajatellen, että koko uudelleentarkasteltava alue rakennetaan. Uudelleentarkastelun lopputuloksesta päättävät kuitenkin nyt vaaleissa valittavat edustajat.

Lautakunnassa yritimme kyllä saada teidenkin mitoituksen arvioitavaksi, sillä ainakin meidän tavoitteenamme on ettei uudelleenarvioitavaa aluetta rakenneta. Tässä äänestyksessä jäimme valitettavasti vähemmistöön, koska emme onnistuneet saamaan SDP:tä siihen mukaan.

Stansvikin pääalueen uusi asemakaavaehdotus tulee lautakuntaan tulevalla kaudella. Silloisen kaupunkiympäristölautakunnan kokoonpano ratkaisee asiassa paljon. Erityisen suuri merkitys on sillä, mikä puolue johtaa kaupunkiympäristötoimialaa.

Jos SDP voittaa vaaleissa vihreät ja nousee toiseksi suurimmaksi puolueeksi, tämä tehtävä päätyy sille ja kaupunkiympäristölautakuntaa johtaa demariapulaispormestari. Puolueen aiemman äänestyskäyttäytymisen perusteella Stansvikin ennuste ei ole silloin hyvä. Joka tapauksessa pidän selvänä, että ainakin vihreät puolustavat tämän Stansvikin pääosan säästämisestä viheralueena kokonaisuudessaan.

Miten vihreät ovat saattaneet olla mukana päätöksissä, joissa luontoa menetetään?

Kun olen ollut pitkään vihreänä päättäjänä Helsingissä, olen joutunut usein vastaamaan kysymykseen, miten olen voinut ollut mukana päätöksissä, joissa luonto kärsii. 

Hyvä kysymys.

Toisin kuin aktivismissa, edustuksellisessa päätöksenteossa on pakko sovitella yhteen erilaisia asioita ja vielä löytää tavoitteiden taakse poliittinen enemmistö.

Rakentamisen taustalla ei aina ole ihmisen pahuus ja ahneus, vaan esimerkiksi asukkaiden vilpitön tarve esimerkiksi päiväkodille tai koululle. Saavutettu neuvottelutulos on harvoin täydellinen, mutta se on silti voinut olla paljon parempi kuin mitä ilman kompromisseja olisi syntynyt. Jos saamme suojeltua puolet metsästä, kuten Riistavuoressa, on se silti paljon parempi kuin hävitä koko äänestys.

Arvot, jotka paikoin uhkaavat luontoa, voivat olla myös tärkeitä. Asumisen hinta ei saa nousta vielä nykyistäkin korkeammaksi, ja kaupungin täytyy olla sosiaalisesti kestävä. Asuinalueet eivät saa eriytyä. Palveluita tarvitaan koko kaupungissa.

Samalla on hyvä muistaa, että nykyisin rakentamisessa ja sitä koskevassa päätöksenteossa luonto on esillä aivan eri painolla kuin vaikka 10 tai 20 vuotta sitten. Esimerkiksi huonon maineen saaneet kaupunkibulevardit on ymmärretty väärin ja ovat mainettaan paljon parempi asuntorakentamisen vaihtoehto.

Kun Helsingin nykyinen yleiskaava suunniteltiin, päätettiin, että suuri osa asuntorakentamiselle tarvittavasta maa-alasta otetaan silloin autoilulle varatusta tilasta. Moottoriteiden kaventaminen kaduiksi ja nopeuksien laskeminen mahdollistavat rakentamisen nykyisin kaistoina ja pientareina oleville alueille. Samalla tarvetta autoilulle vähennetään rakentamalla pikaraitiotieverkosto, jota pitkin uusilta alueilta pääsee kätevästi liikkumaan kaupungissa ilman tarvetta yksityisautoille. 

Joissain kohdin tällainen rakentaminen osuu lähelle tärkeitä luontoalueita, mistä on kyse esimerkiksi Riistavuoressa. Kokonaiskuvassa kaupunkibulevardin tekeminen kuitenkin vähentää painetta rakentaa laajemmin viheralueille. Ja kuten sanottua, Riistavuoressa vieressä olisi puoliksi tyhjillään oleva teollisuusalue, jolle rakentamisen olisi voinut sovittaa.

Voin tunnustaa, että vuosien politiikassa aikana olen muistellut haikeudella Luontoliiton aikojani, jolloin päämäärät ja vaatimukset saattoi pitää koko ajan kirkkaina ja katseen vain yhdessä pallossa kerrallaan.

Silti koen, että oma roolini edustuksellisen päätöksenteon puolella on tärkeä ja vaikuttava juuri siksi, että lopulta päätökset kuitenkin tehdään siellä. Enemmistön tukemien kompromissien löytäminen on juuri se keino, jolla luontoa konkreettisesti saadaan suojelluksi. Hävitty äänestys ei suojele aariakaan luontoa, vaikka se kuinka kiillottaisi poliitikon kilpeä.

Tavoitteet pitää kuitenkin aina asettaa pidemmälle kuin mihin oma valta riittää. Myös mahdotonta on osattava vaatia.

Eikä sovi unohtaa, että juuri kansalaisten aktiivisuus on se keino, joka antaa meille poliitikoille selkänojaa suurempaan muutokseen kuin mihin omin voimin pystyisi. Tämän muun muassa Stansvik on opettanut.