
Tänään vaaliesitteiden jakamisen jälkeen törmäsin sattumalta kahvilassa ystävääni lukio-opettajaan. Tämä huokaili ylioppilastutkintolautakunnalta saamaansa kirjettä, jota piti skandaalina ja toivoi sille julkisuutta. Siinä kerrotaan, että valtion säästöjen takia ylioppilaskokeita tullaan muuttamaan niin, että avoimia vastauksia muutetaan monivalintatehtäviksi ja ylipäänsä sellaisiksi, että liian kalliiksi arvioitua tarkastajien tulkintatyötä vähennetään.
Jaan tämän opetuksen ammattilaisen syvän huolen. Tämä ON todella huolestuttavaa. Koko lukion opetussuunnitelma on laadittu tähtäämään ylioppilaskirjoituksiin. Jos esseevastausten sijaan menestystä mitataan enemmän nippelitietojen muistamisella, ei opetuksessakaan enää kannata panostaa isompien kokonaisuuksien hahmottamiseen. Enää ei siis kannata pohtia Ranskan vallankumouksen erilaisia vaikutuksia, vaan keskittyä muistamaan kuka päätyi ensimmäiseksi giljotiiniin.
Nykyhallituksen koululeikkaukset menevät liian pitkälle. Eikö tosiaan kannattaisi jättää bensan ja oluen verotuksen alentaminen ja vaikka raviurheilun tukeminen vähemmälle, että edes valmistuvien ylioppilaiden tietotasosta ei leikattaisi?
Tätä en haluaisi Suomeen. Kannattaa todella miettiä, miten kannattaa äänestää.