Jätkäsaaren autotunneli on huono idea

Kuva kaupungin valmisteluaineistoista / PES-Arkkitehdit Oy. Punainen rinkula lisätty (TR).

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnassa päätettiin 18.3. äänin 7–6 viedä eteenpäin kiistelty satamatunnelihanke Helsingin Sataman ajamassa lyhyessä muodossaan. Se tarkoittaa, että Länsiväylälle nousemista varten tehdään suuaukko Lapinlahden mielisairaalan puistoon. Ratkaisua kannattivat kokoomuksen ohella perussuomalaiset, RKP sekä äänestyksessä vaa’ankieliasemassa ollut SDP:n pormestariehdokas Eveliina Heinäluoma.

Lautakunnan vähemmistö tarjosi koko tunnelin hylkäyksen sijaan kompromissina pitempää tunnelilinjausta. Sitä esitti Vihreiden apulaispormestariehdokas Anni Sinnemäki ja häntä kannattivat muiden vihreiden ohella vasemmistoliiton edustajat ja toinen lautakunnan demari.

Voittaneen esityksen sisältämä Lapinlahden puistoon sijoittuva tunnelin suuaukko aiheuttaisi muutoksia myös laajemmin puistoon. Esimerkiksi siksi, että rakennushankkeen alle jäävän uhanalaisen kirvelilattakoiyhdyskunnan säilymisen kannalta tärkeät kirvelit pitäisi siirtää toisaalle puistoon, jonne tulee sen takia liikkumisrajoituksia.

Satamatunnelin pulmat eivät kohdistu ainoastaan puistoon. Se on hyötyynsä nähden hyvin kallis. Tunnelin läpi arvioidaan menevän vain noin 6000 autoa vuorokaudessa, kun esimerkiksi vaikka Espalla ajoneuvoja kulkee noin 20 000 autoa vuorokaudessa. Kustannusten puolestaan arvioidaan olevan yli 300 miljoonaa. On paljon puhuvaa, että hankkeen tarkkoja hyöty- ja kustannuslaskelmia ole esitetty julkisuudessa. Kaupunkiympäristölautakunnassa kaadettiin juuri samaisella äänijaolla 7–6 myös vaatimus tarkemman yhteiskuntaloudellisen kannattavuusarvionnin teosta.

Tarvitaanko tunnelia?

On totta, että Jätkäsaaressa esiintyy usein liikenneruuhkaa laivojen purkamisen yhteydessä. Niitä ovat kuitenkin suurelta osaltaan aiheuttaneet myös viime vuosien tilapäiset rakennus- ja tietyöt, joiden vaikutus vähenee alueen valmistumisen myötä. Laivaliikenteen aiheittamaa painetta on jo purettu siirtämällä erilaisilla maksukannusteilla rekkaliikennettä suosimaan Vuosaaren satamaa Jätkäsaaren sijaan. Tunnelin tulevaisuuden hyödyllisyyttä rapauttaa todella oleellisesti se, jos Helsinki–Tallinna-rautatietunneli lähtee käyntiin tulevina vuosikymmeninä.

Tunnelin on sanottu olevan Helsingin Sataman oma hanke eikä siten veronmaksajien rahoilla kustannettava. Tämä on väärinkäsitys. Helsingin Satama on Helsingin kokonaan omistama yhtiö, joka tulouttaa voittojaan kaupungin kassaan. Kannattamaton investointi vähentää suoraan veronmaksajien eduksi siirtyviä liikevoittoja.

Vihreät ovat aiemmin vastustaneet tunnelia turhana ja kalliina, mutta tällä kertaa yritimme saada enemmistön kompromissina esitetyn pidemmän tunnelin taakse. Esimerkiksi Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa kritisoitiin tätä vaihtoehtoa kaupunkilaisten kannalta vielä kalliimpana vaihtoehtona.

Helsingin Satamalle tämä olisikin kalliimpi vaihtoehto, mutta kaupungin kokonaisedun kannalta se olisi silti taloudellisestikin parempi ratkaisu. Pidempi tunneli nimittäin mahdollistaa sen, että kaupunki voi toteuttaa aiemmat suunnitelmansa Länsiväylän liittymäalueen muuttamiseksi katualueeksi ja asuntojen rakentamisensen äärelle. Lyhyen tunnelin takia menetettävät maankäyttötuotot ovat merkittäviä, mutta ne eivät näy laskelmissa, jotka on tehty vain Sataman näkökulmasta. Lisäksi pitkän tunnelin hyötyjä ovat muun muassa asuntojen saaminen ylipäänsä jonnekin missä siitä ei seuraa ympäristölle vahinkoa sekä mahdollisuus vähentää laajemminkin Ruoholahdessa melua ja hiukkaspäästöjä.

Miksi kokoomus ja SDP ovat niin innostuneita hankkeesta, jonka hyödyt ovat näin epäselviä ja haitat suuria?

Taustalla vaikuttaa se, että liikennepolitiikasta on julkisen keskustelun tasolla viime vuosina tullut yhä enemmän identiteettipolitikkaa. Kokoomus ja SDP ovat olleet itsekin linjaamassa kaupungin liikennepoliitiisia tavoitteita, joissa pyritään taittamaan autoilun kasvua suosimalla joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen kehittämistä. Monia autoiluun tunteenomaisesta suuntautuneen äänestäjän mielestä tämä on kertonut vihreiden liian suuresta valta-asemasta. Siksi näillä perinteisillä autopuolueilla on syntynyt tarve lähettää mielikuvaviestiä kiihkeiden autoilijaäänestäjiensä suuntaan.

Vaikka Jätkäsaaren tunneliin liittyvä ele on yli 300 miljoonan hintalapun kanssa harmillisen kallis, se on kuitenkin selvästi edullisempi kuin kokoomuksen vaalima haave keskustan läpiajoa helpottavasta Keskustatunnelista. Sen nykyhinta lie lähempänä kahta kuin yhtä miljardia eikä siitä seuraa sellaisia maankäytöllisiä tuottoja kuin joukkoliikenneinvestoinneista yleensä saadaan. Kun demareilla on ymmärrystä siitä, miten iso leikkaus kaupungin palveluihin Keskustatunnelista seuraisi, he varmaankin tuumivat, että tämä on sitten sellainen pienempi paha, joka kannattaa niellä.

Demareiden tilannetta kuvaa hyvin sekin, että kun vuoden 2023 lopulla Helsingissä hierottiin ratkaisua Sörnäisten liikennetunnelista silloin kaupunginhallituksessa ratkaisevassa roolissa kärvistellyt SDP:n Nasima Razmyar HS:n mukaan kirjoitti Twitteriin, kuinka tästä päätöksestä huolimatta ”liikennesuunnittelun kokonaisuus johtaa kohden päästövähennyksiä ja kuinka tämä hanke olisi ”viimeinen uusi Helsinkiin rakennettava tunneli”. No eipä ole jos se riippuu Razmyarin seuraajista puolueen kärkipaikoilla. Jos demarit ovat vaalien jälkeen kuskin pukilla kaupunkiympäristötoimialalla, tätä myrkkyä lienee tarjolla vielä lisää.

Kaupunkiympäristölautakunnan tuore päätös ei vielä ratkaisen kaavan lopullista kohtaloa. Itse asia on nyt lausunnoilla. Luultavasti ainakin vaatimukset hankkeen hyötyjen ja kustannusten tarkemmasta läpikäynnistä nousevat palautetta purettaessa uudestaan esiin.

Lopulta asia on vaalien jälkeisen lautakunnan, kaupunginhallituksen ja viime kädessä valtuuston päätösvallassa. Hankkeen torjumista edistää oleellista, jos vihreät menestyvät kuntavaaleissa SDP:tä paremmin.

HS kertoi 16.2.2024 kuinka Jätkäsaaren tunnelista riideltiin aiemmassa vaiheessa. Yllä olevassa HS:n leikekuvassa kanssani kokoomuksen ja SDP:n nykyiset pormestariehdokkaat.