Osmo Soininvaara valittiin Helsingin kaupunginvaltuuston ensimmäisen kerran vuonna 1985. Näissä kuntavaaleissa hän ei enää ole ehdolla. Olemme aina tulleet keskenämme hyvin juttuun, vaikka aivan kaikesta emme ole olleet aina samaa mieltä. Omassa roolissani ovat korostuneet enemmän kansalaisjärjestötausta, kulttuuriteemat ja ideologisen markkinaliberalismin kritiikki.
Toinen pioneerivihreä, joka jää nyt vaaleista pois on Pekka Sauri, joka aloitti Helsingin kaupunginvaltuutettuna vuonna 1993. Tosin hän ehti olla (silloin paljon pienemmän ryhmän) varajäsenenä jo vuodesta 1985. Saurin kanssa meitä yhdistää paljon osin samoista akateemisesta lähteistä nouseva ajatus deliberatiivisesta eli keskustelevasta demokratiasta. Se tarkoittaa keskusteluun ja harkintaan pohjautuvaa demokratiaa, jossa kansalaiset arvoasemaan katsomatta tuovat esiin ja kuuntelevat argumentteja sekä keskustelevat niistä tasa-arvoisesti.
Minut valittiin ensimmäisen kerran valtuustoon ”vasta” vuonna 2000 eli niin sanotuissa makasiinivaaleissa (mikä liittyi kamppailuun VR:n makasiinien säästämisestä). Olin silloin Eduskuntatalon edessä sijainneiden VR:n makasiinien säästämistä ajaneen Pro Makasiinit -liikkeen koollekutsuja ja julkisuudessa puheenvuoroja käyttänyt aktiivi. Nämä vaalit olivat myös ensimmäiset kuntavaalit, joissa vihreät nousivat Helsingin kaupunginvaltuuston toiseksi suurimmaksi ryhmäksi ohi SDP:n.
Jos pääsen vielä jatkokaudelle, olen vihreiden ryhmän kokenein valtuutettu.
Mitä kunnallispolittiinen kokemus merkitsee minulle?
Minulle kokemus kunnallispolitiikassa tarkoitaa sitä, että olen jo oppinut miten järjestelmä toimii. Eli samalla kun yhä haluan uskoa muutokseen ja edistykseen, osaan toimia niin, että löydän keinoja vaikuttamiseen ja erilaisten enemmistöjen kokoamiseen itselle tärkeiden asioiden taakse.
Voin kyllä tunnustaa että näiden poliittikkovuosien kuluessa olen muistellut haikeudella aikojani Luonto-Liiton pääsihteerinä tai erilaisissa kansalaisliikkeissä, jolloin päämäärät ja vaatimukset saattoi pitää koko ajan kirkkaina ja katseen yhdessä pallossa koko ajan. Silti edustuksellisen demokratian puolella kompromissien etsiminen enemmistön löytämiseksi on juuri se keino, jolla esimerkiksi luontoa käytännössä suojellaan. Hävitty äänestys ei suojele aariakaan metsää. Se ratkaisee enemmän miten paljon voittaneessa esityksessä luontoa on huomioitu.
Näillä kilometreillä koen myös velvollisuudekseni antaa apua kaupunkilaisille omissa vaikutuspyrkimyksissä ja vastata heidän kysymyksiinsä.
Valtuuston on hyvä saada aina uutta sukupolvea ja intoa, mutta kyllä kokemuksellakin siellä käyttöä piisaa. Erityisen tärkeänä olen kokenut sen, että kun tietää asioista ja poliittisen päätöksenteon toimintatavoista paljon, uskaltaa helpommin heittäytyä vuoropuheluun asukkaiden kanssa myös asioissa, jotka herättävät paljon ristiriitaisia tunteita.
Kansalaisjärjestötaustani takia oma demokratiakäsitykseni on sellainen, että siinä edustuksellinen demokratia ja suora osallistuminen eivät sulje pois toisiaan. Nimenomaan niiden välinen dialogi on minulle demokratian ydintä. Tässä vuoropuhelussa minulle mieluisaa on toimia välittäjänä.
