Törmäsin eilen bussipysäkillä tuttuun koulupsykologiin. Siinä jutustelun lomassa selvisi, että aiemmin puheenna olleeseen Helsingin opetusviraston outoon linjanvetoon ei oltu vieläkään saatu korjausta. Linjaus koski sitä, että taannoin koulupsykologit ja kuraattorit katsottiin yllättäen ammattinimikkeiksi, joilla ei ole oikeutta käyttää koulujen ja kotien välistä tietojärjestälmä Wilmaa.
Ilman tätä yhteyttä näillä ammattilaisilla ei ole toimivaa viestintäyhteyttä koteihin. Toisaalta heiltä jää tavoittamatta paljon sellaista oppilaskohtaista tietoa – kuten poissaoloja, järjestyshäiriöitä ja koulussa pärjäämistä koskevaa – joka asiakkaiden ongelmien ymmärtämisessä ja heidän auttamisessaan olisi tarpeen.
Opetusviraston linjan takana oli tulkinta vanhasta oppilashuoltolaista, jossa ei erikseen nimetä näitä ammattinimikkeitä oppilastietoihin oikeutetuiksi tahoiksi. Nyt aamuisen yllätykseni takana oli se, että olin seurannut tämän lain muutosta eduskunnassa ja tiesin, että nimenomaan tämä puute laissa oli varta vasten muutettu, jotta psykologien ja kuraattorien työtä ei enää tällä tavoin vaikeutettaisi.
Erottuani tutustani jäin ihmettelmään asiaa. Sattumalta samana iltapäivänä tapasin vielä espoolaisen koulupsykologin, jonka kanssa vaihdoin tästä asiasta muutaman sanan. Hänkin ihmetteli ääneen miten Helsingissä tästä asiasta, on tehty varta vasten ongelmaa, mitä ei muualla ole. Espoossa kuraattorit ja pyskologit olivat oleet pulmitta koulujen viestintäverkossa jo vanhan lain aikaan.
Tämä oli minusta jo vähän liikaa. Siksi tein illan kaupunginvaltuustossa valtuustokyselyn siitä, miten turvataan tässä asiassa koulukuraattoreiden ja koulupsykologien työskentelyn edellytykset.
Se kuului: ”Helsingin kaupungin opetusvirasto on tulkinnut, ettei koulukuraattoreilla ja -psykologeilla ole tietosuojasyistä mahdollisuutta käyttää koulujen ja kotien välistä Wilma-tietojärjestelmää. Sen seurauksena näiden ammattilaisten yhteydenpito koteihin on vaikeutunut. Toisaalta työtä on tehtävä ilman autettavien oppilaiden kannalta tärkeitä oppilaskohtaisia taustatietoja. Monet muut kunnat ovat tulkinneet lakia toisin eikä tässä ole nähty vastaava ongelmaa.
Viime vuonna on myös muutettu asiaa koskevaa lakia. Kysyn siis onko kaupunki mahdollisesti muuttamassa tulkintaansa kuraattoreiden ja psykologien mahdollisuuksista hyödyntää wilman tietojärjestelmää? Jos lain tulkinta ja käytäntö säilyvät edelleen tiukkana, kuinka näiden tehtävien parhaan hoidon kannalta selvää puutetta korjataan?”
Apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen vakuutti, että käytäntöjä muutetaan niin, että jatkossa kuraattorit ja psykologit saavat takaisin wilman käyttöoikeuden omien asikkaidensa kohdalla. Tämä auttaa jo paljon. Silti jos haluttaisi, että nämä vaitiolovelvolliset auttamisen ammattilaiset tekisivät myös ennaltaehkäisevää työtä, olisi järkevää, että heillä olisi selaamisen mahdollisuus myös muiden kuin nimenomaan asiakkaaksi hakeutuvien oppilaiden kohdalla.
Minun on vaikea ymmärtää, miksi kuraattoreiden ja psykologien ammattilaisuutta epäillään: miksi kukaan heistä selvittäisi jonkun oppilaan yksityisiä asioita ilman syytä sen enempää kuin opettajat joilla tällainen oikeus on? Miksi meillä yleensä on tällaisia ammattiltehtäviä, jos pelätään että heistä on enemmän uhkaa kuin hyötyä. Kyllä nuorten ahdistuksen ja elämän pulmien auttamisessa on työsarkaa, jonka hoitamista ei nyt ainakaan kannata varta vasten vaikeuttaa.