YLE:n tuoreessa uutisessa kerrottiin, miten lähiöitä usein mollataan suotta asuinympäristöinä median ja lähiöitä huonosti tuntevien kommentoijien taholta. Perinteisesti lähiöt mielletään vain köyhien kansoittamiksi ja päälle kaatuvilla sosiaalisilla ongelmilla kyllästetyiksi. Tämä kuva on liioiteltu ja lähiöistä käsin huonosti tunnistettava.
Me lähiöistä kotoisin olevat ja siellä asuvat osaamme kyllä arvostaa omaa ympäristöämme.
Siitäkin huolimatta, että meille on tuttua se, mistä YLE:n jutussa myös varoiteltiin: kuilu suomalaisten asuinalueiden välillä saattaa olla syventymässä.
Helsingissä alueellinen eriytyminen on ollut pitkään paljon vähäisempää kuin eurooppalaisissa pääkaupungeissa yleensä, Tukholma mukaan lukien. Tiettyjä oireita muutokseen on kuitenkin ollut nähtävissä. Se taas ei ole lähiöiden, vaan toteutetun politiikan vika. Tätä politiikkaa tehdään ensisijassa kaupunginvaltuustoissa, mutta sen suuntaviivoja ja työkaluja ohjataan myös eduskunnan taholta.
Lähiöiden hyviä puolia pitää siksi vahvistaa. Tähän on olemassa hyviä työkaluja: 1) asukasperheiden monipuolisuutta turvaava asuntopolitiikka, 2) kaupunkimetsien ja alueiden kulttuuriarvojen vaaliminen, 3) tasa-arvoinen ja laadukas peruskoulu kaikille, 4) terveys- ja sosiaalipalvelujen tasapuolinen saatavuus ja 5) toimiva joukkoliikenne.
Monipuolisella asukaskunnalla tarkoitan, että eri alueille rakennetaan tasaisesti niin omistus- kuin vuokra-asuntojakin. Kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja saadaan lähinnä kaupungin rakennuttamien vuokra-asuntojen kautta. Eduskunta päättää arava-vuokrajärjestelmän ehdoista ja on siinä suhteessa avainasemassa vuokra-asuntojen rakentamisen suhteen. Asumisen kustannusten alentamisesta kirjoitan lisää täällä. Ja erikseen ikääntyneiden asumisesta täällä.
Asuntorakentamisen paine uhkaa usein viheralueita ja kaupunkimetsiä. Ratkaisujen avaimet ovat kaupungilla. Helsingin valmistuva yleiskaava sisältää monia kriittisiä kohtia. Olen sitä mieltä että kaupunginvaltuuston tulisi yleiskaavan yhteydessä hyväksyä tarkempi oikeusvaikutteinen viheraluesuunnitelma, jonka rajauksissa turvattaisi tärkeiden kaupunkimetsien rajat ja kulttuurihistoriallisten muistumien säästyminen.
Laadukkaan ja tasa-arvoisen peruskoulun turvaaminen edellyttää lähikoulujen puolustamista. Positiivisen diskriminaation keinoin lisätukea ja vahvistettuja soveltuvuusluokkia pitää viedä sinne missä koulun haasteet ovat suurimpia. Moniammatillisen varhaisen puuttumisen keinoin pitää estää koulupudokkuuden kehitystä. Tässä tarvitaan lainsäätäjän ja kunnan vahvaa yhteistyötä.
Terveys- ja sosiaalipalvelujen tasapuolisella jaolla tarkoitan sitä, että alueille on tarjottava niitä suhteessa kysyntään ja tarpeeseen eikä väestön määrään. Toisilla alueilla on enemmän vanhoja ihmisiä, toisilla käytetään enemmän työterveyshuoltoa ja yksityisiä palveluja. Siksi niillä alueilla joissa tarve on suurin, on oltava myös palvelujakin enemmän. Tästä kirjoitan lisää täällä. Eduskunnassa kesken oleva sote-uudistus pitää tehdä niin, että Helsingin sote-palveluja ei ylikunnalliselta tasolta ryhdytä leikkaamaan.
Joukkoliikenteestä vastaa osaltaan kaupunki, osaltaan ylikunnallinen HSL ja valtakunnallisten liikenneinvestointien kautta myös eduskunta. On oeleellista että tuleva eduskunta tukee Helsingin seudun joukkoliikenteen suuria raideratkaisuja.
Ennen viime kunnallisvaaleja tein laajemman lähiöohjelman, joka löytyy täältä. Sitä olen pyrkinyt toteuttamaan roolissani neljännen kauden kaupunginvaltuutettuna. Jos minut valitaan eduskuntaan, teen kaikkeni, että näitä asiota pidetään esillä myös valtakunnallisen asunto-, sosiaali- ja terveys- ja ympäristöpolitiikan alueilla.