Perjantaina olin Kimmo Helistön Uudella Saunalla mukana vihreiden pormestariehdokas Atte Harjanteen kampanja-avauksessa. Helistö on vanha valtuustokollega vuosien takaa. Pääsin pyynnöstä pitämään konkaripuheenvuoroa siitä, miten Helsingin kuntapolitiikka on muuttunut omana valtuustoaikanani eli vuodesta 2001 tähän päivään.
Kerroin kahdesta suuresta käännekohdasta. Niistä ensimmäinen oli vihreiden nousu toiseksi suurimmaksi puolueeksi Eduskuntaa vastaapäätä sijainneisiin VR:n makasiineihin liittyvän kiistan värittämissä vuoden 2000 vaaleissa. Siis juuri niissä, joissa itsekin tulin valituksi valtuustoon ensimmäisen kerran.
Silloin kokoomuksen ja SDP:n ikiaikainen kahden kimppa muuttui kolmoisdraamaksi, jossa meille vihreille syntyi mahdollisuus lyödä kiilana mukaan uudenlaista painotusta esimerkiksi ympäristö-, liikenne-, kulttuuri-, asunto- ja sotepolitiikan sektoreille.
Vihreää kaupunkisuunnittelua
Kaupunkisuunnittelussa se on johtanut siihen, että luontoalueiden huomioiminen nousi nopeasti aivan eri asteelle kuin mitä se oli ollut sitä ennen. Helsingissä on viimeisen 25 vuoden aikana rakennettu paljon asuntoja ja tietenkin täydennysrakentaminen on osunut toisinaan myös viheralueille tai ainakin niiden reunoille, mutta jokaisesta asemakaavasta on käyty luonnon näkökulmasta aivan erilainen sovittelutyö kuin ennen vihreiden nousua nykyiseen asemaansa. Aiemmin ei olisi varmasti saatu säästettyä esimerkiksi Vartiosaarta ja Kivinokkaa – eikä varsinkaan avattua Stansvikin asemakaavaa siten kuin viime vaalien jälkeen johdollamme tehtiin.
Vaikka kamppailu juuri VR:n makasiinien kohtalosta hävittiin valtuustossa kokoomuksen ja demareiden liittoutuduttua yhä enemmistöksi tässä asiassa, kamppailu jäi Helsingin kuntapolitiikassa kaikkien muistiin niin, että kulttuurihistoriallisten arvojen ja kaupunkikulttuurin sivuuttaminen ei enää ole ollut yhtä mahdollista kuin sitä ennen. Yhä vanhoja rakennuksia menetetään, mutta ei enää koskaan ilman kansalaisten perusteltuja protetestiääniä ja niiden nostattamaa jupakkaa. Todistustaakka hankkeen tarpeellisuudesta siirtyi pysyvästi rakennusten tuhoajien puolelle. Tämä näkyy myös esimerkiksi tuoreessa keskustelussa Valtioneuvoston linnan asemakaavasta.
Ilman vihreiden vahvaa asemaa tällä vuosituhannella ei Helsinki todellakaan olisi saanut linjattua päästötavoitteitaan sellaiseksi, että niiden siivittämänä ollaan jo suurelta osin luovuttu ja pian luovutaan kokonaan hiilen polttamisesta energiantuotannossa. Ei olisi myöskään tiukennettu rakentamisen ympäristövaatimuksia tai vaikka perustettu niin paljon luonnonsuojelualueita, joista viimeisimpänä Meri-Rastilan rantametsän suojelualuetta. Kaikki eivät ehkä muista että vain pari valtuustikautta sitten sille alueella oli suunniteltu jo valmis asemakaava joka hylättiin vihreiden johdolla kaupunkiympäristölautakunnassa.
Asuntopolitiikasta kulttuuripolitiikkaan
Asuntopolitiikassa toimme vahvasti mukaan painotuksen, jossa kokoomuksen vaaliman vapaarahoitteisen omistustuotannon ja vasemmiston vaatiman kaupungin vuokratalotuotannon ohella panostettiin myös kohtuuhintaisten omistusasuntojen tekemiseen. Etenkin yhteistyössä vasemmistopuolueiden kanssa olemme varmistaneet, että Helsingissä kaikilla alueilla asuu erituloisia talouksia ja alueellinen eriytyminen pysyy aisoissa.
Vihreiden nousu suureksi puolueeksi Helsingissä on vaikuttanut myös vahvasti siihen miten joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen keskeinen asema liikennesuunnittelussa on korvannut autokeskeisen suunnitteluperinteen. Kulttuuripolitiikassa olemme saaneet nostettua hyvin vahvana periaatteen, että Helsingissä pitää suurimpien kulttuuri-instituutioden rinnalla tukea laajemmin taiteen kentän erilaisia vapaita toimijoita, pieniä teattereita, taiteilijaryhmiä sekä taiteilijoita ja produktioita suoraan.
Olemme myös ajaneet menestyksellä sellaista kulttuuripolitiikaa, jossa kaupungin kiinteistöpolitiikka voi olla ratkaisevassa roolissa. Tällaisia hankkeita ovat olleet muun muassa Suvilahden alueen siirtäminen Kaapelitehtaan hallittavaksi tai Lapinlahden sairaalan ottaminen kulttuurikäyttöön, Ilman meidän panostamme kaupungissa olisi myös myyty kaupungin omistamat Senaatintorin alueen korttelit kiinteistösijoittajille siinä vaiheessa kun alue tuli peruskorjausvaiheeseen.
Sosiaali- ja terveyspolitikan alueella olemme tehneet töitä etenkin mielenterveys- ja päihdeongelmien tunnistamiseksi kasvavana ja vakavana koko kaupungin hyvinvoitia koskevana asiana. Yhdessä vasemmistopuolueiden kanssa olemme myös olleet turvaamassa terveysasemien maksuttomuutta ja julkisten palvelujen yleistä saatavuutta. Tätä tosin horjuttaa nykyisen valtakunnallisen sotejärjestelnän myötä syntynyt tilanne, jossa Helsinki ei itse voi päättää sotebudjettinsa kokoa ja nykyisen oikeistohallituksen halu jostain syystä leikata määrärahoja nimenomaan Helsingiltä.
Se toinen käänne
Mutta entäs se oman neljännesvuosisataisen vaikuttajakauteni toinen käänne? Se liittyy perussuomalaisiin. Tosin toisin kuin vihreiden kohdalla tämä ei liity niinkään politiikan sisältöihin, sillä persuilla on ollut Helsingissä vielä kokoaan vähemmän vaikutusta koska ovat asiakysymyksissä epäjohdonmukaisia ja sekavia. On tyypillistä. että heidän kantansa voi tuulen mukana kääntyä saman asian eri käsittelyvaiheissa useinkin ja siksi heitä ei yleensä neuvotteluissa voida ottaa kovin painavasti huomioon – eivätkä he suoraan sanoen sitä itsekään tunnu haluavan.
Sen sijaan heidän vaikutuksena on ollu todella suuri politiikan ilmapiirin kannalta. He ovat onnistuneet myrkyttämään sen niin ilkeäksi ja vihan täytteiseksi, että meiltä hyväntahtoisilta ja asiakeskeisiltä poliitikolta tässä suossa tarpominen vaatii ylimääräisiä henkisiä voimavaroja.
Sitä suuremmalla syyllä haluan nostaa henkistä baskeriani, että yhä uusiakin yhteisvastuun ja välittämisen kannattajia uskaltaa laittaa itseään vaaleissa likoon.