Vietin juuri neljä päivää Berliinissä, joista kaksi ensimmäistä kaupungin delegaatiossa, jonka tehtävänä oli tutustua kiinteistökehityskohteisiin. Sen jälkeen jatkoin retkeä omin päin päivittääkseni kokemuksia vähemmän virallisemmasta kaupungin puolesta.

1) Halpa asuminen

Berliinissä asuminen on eurooppalaisen suurkaupungin skaalassakin erityisen halpaa. koska vapaita ja DDR:n peruja huonokuntoisiakin asuntoja on yhä erinomaisesti kysyntää vastaavasti. Tätä yhtälöä ei meille ole mahdollista sellaisena toistaa. Asumisstandardit ja rakentamismääräykset ovat kuitenkin – etenkin vanhassa kannassa – joustavampia ja vuokralla asuminen yleistä. Halpojen asumiskulujen seurauksena etenkin palvelualat voivat työllistää paljon pienipalkkaista väkeä. Taitelijoillekin riittää maksukyvyn mukaisia kortteereja. Korkean asumisen hinnan takia Helsingissä palvelusektori monin kohdin kutistuu. Oluensa ja pitsansa saa hakea tiskiltä.

2) Kulttuuri alueiden sosiaalisen eriytymisen korjaajana

Normaali kehitys suurkaupungeissa on, että huokeammille entisille työväen alueille muuttavat ensin taiteilijat ja boheemit, heidän myötään alueen kiinnostavuus nousee ja tovin päästä sinne siirtyy varakkaampaa keskiluokkaa. Sen seurauksena alueen hintataso nousee ja kulttuuriväki hakeutuu seuraavaan paikkaan.

Berliinissä kulttuuritohinaa riittää vähän joka alueelle, mutta siirtymää näyttää hallitsevan paluu entisen lännen puolelle esimerkiksi Neuköllniin ja Kreutzbergiin, kun välillä suositumpia olivat entisen muurin toisen puolen alueet.

Helsingin tilanne on tietenkin varsin toisenlainen. Punavuori ja Kallio ja kohta Vallilakin ovat kehittyneet varsin kovahintaisiksi alueiksi, ylipäänsä keskustan tuntumassa olevat alueet ovat vähintään muuttumassa sellaisiksi että asuminen siellä vaatii kohtuullisen hyviä tuloja – tai sitten merkittävän ahdasta asumista. Berliinin kehityksestä voisimme Helsingissä ottaa oppia siltä osin, että pyrkisimme eri tavoin rohkaisemaan taiteilijoita ja kulttuuriväkeä muuttamaan niihin lähiöihin, joita uhkaa sosiaalisten ongelmien kasautuminen. Helsinki voisi rakentaa taiteilijataloja tai tukea tällaisilla alueilla tapahtuvaa kulttuuritoimintaa. Kouluissa ja päiväkodeissa voisi korostaa korkealaatuisempaa taideopetusta.

Samalla näille vuokravaltaisille alueille voisi kaupungin toimesta (koska yksityisiä rakennuttajia tämä ei alhaisen katteen takia kiinnosta) rakantaa myös huokeampaa omistustuotantoa keskiluokan tarpeisiin. Vaikka näillä toimilla alueiden keskimääräinen hinta- ja vuokrataso nousisi, kaupungin vuokratalojen vuokria se ei koskisi. Näin edistyisi sosiaalisen rakenteen monipuolistaminen.

3) Rohkea kiinteistökehittäminen

Berliinissä on vähän teollisuutta koska toisesta maailmansodasta jäljelle jääneet rippeetkin siirtyivät saarretusta kaupungista toisaalle. Nykyinen Berliini on kulttuurin, viihteen ja erilaisten tietotekniikka ym. palvelujen tuottaja. Kiinteistöpolitiikassa tämä tarkoittaa rohkeaa investoimista näiden toimintalohkojen kehittämiseen, myös luomalla alueellisia klustereita, missä toisiinsa tukeutuvat yritykset sijoittavat toimintojaan samoihin kortteleihin.

Suurimmillaan mittakaava saattaa olla merkittävien uudisrakennuspilvenpiirtäjien keskittämistä tiettyihin kohtiin, nyt esimerkiksi keskustassa joenrantaan ja päärautatieasemaan tukeutuen. Pienemmässä, muttei yhtään vähemmän kiinnostavassa mittakaavassa tätä tapahtuu kun vanhasta teollisuusrakennuskompleksista tehdään kulttuuritoimijoiden tuotanto- ja tapahtumakeskuksia.

Berliinille onkin ominaista rohkea vanhan ja uuden yhdistäminen ja sitä kautta syntyvien kiinnostavien kaupunkitilojen synty. Ei synny mitään ongelmaa siitä, että esimerkiksi keskeisessä Mittessä sijaitsevan uudeksi saneeratun Hackeschen Höfen alueen vieressä on umpeen graffitoitu porttikongi ja sisäpiha josta löytyvät elokuvakahvila, galleria ja kirjakauppa.

Voi vain kuvitella miten luontevaa berliiniläisittäin olisi ollut nähdä VR:n makasiinien alueen tukevan alueen pompöösin kulttuuri- ja liikerakentamisen tarpeita eikä uhkaavan niitä.

Helsingissä toimitaan paljon kapeammalla ja tylsemällä tiellä. Suuria megarakennuksia haetaan vain huomiotalouden näkökulmasta. Jätkäsaareen ollaan kopioimassa Ruotsissa jo olevaa hotellia maisemalliseksi maamerkiksi ja liikematkailun houkuttimeksi. Samana päivän ei voi puhua niistä ratkaisuista, joilla Berliinissä on tehty omintakeista ja vahvaa panostusta massiiviseen liikerakentamiseen esimerkiksi Potsdamer Platzin seuduilla. Ainakin arkkitehtuuri on sellaista, joka korostaa kaupungin omaleimaisuutta eikä vain halua tehdä korkeita rakennuksia kun sellaisia on muuallakin.

Kulttuuripanostukseksi meillä mielletään useammin valtion tai kunnan tukeman kulttuuritalon rakentaminen.  Yleensä kyllä myöhemmin huomataan, että talon pyörittämisen kustannuksiin rahat riittävät sitten huonommin. Berliinissäkin on vielä hetken Guggenheim, mutta sikäläisen kulttuuritarjonnan saralla se on jäänyt runsaan aluskasvillisuuden katveeseen.  Helsingissä nimenomaan Suvilahden tai Tukkutorin alueet saattavat meillä Helsingissä olla uusi pelinavaus ja odotan itse niiltä paljon.

4) Uudisrakentamisen kustannukset

Tutustuin tälle retkellä myös yhteen kovan rahan asuinrakennuskohteeseen Uudisrakennus sijaitsee 15 minuutin kävelymatkan päässä Alexanderplatzilta. Asuinneliöiden hinta oli alle puolet siitä mitä ne meillä maksavat keskustan uusilla alueilla. Hintaan vaikuttavat erityisesti toimivat rakentajamarkkinat ja yleinen hintataso. Uudessa rakentamisessa haasteena ovat korkeat ympäristönormit. Silti esteettömyyden tai maan alle tehtyjen parkkipaikkojenkaan suhteen ei ollut kustannusongelmia. Maan alle rakennetun halliparkkipaikan hinta oli alle puolet siitä mitä meillä Jätkäsaaressa.

5) Joukkoliikenne & pyöräily

Helsingissä on hyvä joukkoliikenne, muta Berliinissä se toimii vieläkin paremmin. Metro-, bussi- ja ratikkaverkosto on tiivis. Metro ajaa viikonloppuisin yön ylikin. Lipuilla saa vaihtaa kahden tunnin ajan ja kolmen pysäkin väin lipun saa puoleen hintaan. Kuukausilippulaiset saavat kuljettaa kaverin mukanaan ilmaiseksi jne. Kaikella tällä joukkoliikenteen palvelutasoa on saatu nostettua.

Polkupyöräily on paljon Helsinkiä luontevampi ympärivuotinen liikennemuoto, joilla nuoret ja keski-ikäiset, jopa ikäihmiset, liikkuvat. Alunperin autoliikeneteen ehdoilla tehtyihin liikennejärjestelmiin pyörätiet on useimmiten tehty rajaamalla autoväylien reunaan pyöräreitit.

6) Lasten huomioiminen

Viimeisen viiden vuoden aikana nopeasti keskiluokkaistuneen Prenzlauer Bergin alueen lapsitiheys on ilmeisesti Euroopan suurimpia. Insiproivia ja luovia leikkipuistoja on siellä erityisen tiheästi ja muuallakin paljon runsaammin kuin meillä. Leikkilaitteet ovat jännittäviä, joissakin rakennuspuistoissa pienillekin lapsille annetaan vasarat ja sahat majan tekemistä varten. Paljon löytyy puistoja, joissa lapset voivat hoitaa eläimiä, kuten ankkoja, vuohia tai aaseja. Puistoissa on kiinteitä huliganismin kestäviä pingispöytiä, joita vanhemmatkin käyttävät mielellään samalla kun lapset leikkivät vieressä. Lapsia voi viedä paljon helpommin ravintoloihin ja äärimmäisen hyvin käyttäytyviä, lähinnä sekarotuisia koiria pidetään surutta ilmaan hihnaa. Suomessa kaiken tällaisen kieltäisivät saman tien hyväntahtoiset viranomaiset. Liian vaarallista, liian vaikeaa, liian kallista, ei meille ole tapana.

7) Vallatut talot, kaupunkiviljely & viheralueiden hoito

Berliini on tunnettu talojen valtaajien yhteisöistään. Tällä kertaa kävin tarkemmin kiertämässä myös kaupunkiviljelykohteita, joita on pantu pystyyn jopa keskustan alueilla. Tällainen tuottaa omaehtoista ja kokonaisuuden tasolla monimuotoista kaupunkitilaa. Berliinissä uskalletaan antaa prosessien edetä omallakin painollaan ilman että kaikelle täytyy olla lupa ja hallintokoneista valvomassa. Suomessa ja Helsingissä hallinnolle jopa kaupunkimetsien omavaraisempi kehitys on uhka, siksi niitä täytyy suunnitella ja hoitaa niin että ne alkavat muistuttaa enemmän hoitopuistoja kuin eläviä viheralueita. Berliinissä viheralueiden varovaisempi hoito selittyy myös sillä, että rahapulassa turha hötkyily näillä alueilla on priorisoitu vähemmän tähdelliseksi. Mutta ei meilläkään sitä rahaa liikaa ole.

Siirtolapuutarhainnostuksessa Helsinki sentään on hyvällä Berliinin tiellä.

8) Graffitit ja villi ilmoittelu

Berliinin katukuvassa ei luova itseilmaisu loista poissaolollaan. Jostain syystä tämä ei tunnu häiritsevän hallintokoneistoa, yrityksiä eikä konservatiivisia kansalaisiakaan. Turistitkin pitävät siitä. Luovaksi kulttuurikaupungiksi pyrkivän Helsingin pitäisi oikeasti päivittää näkemystään siitä, että heijastavatko tällaiset kaupunkikultturin ilmiöt todella hajaannusta, rikollisuutta ja väkivaltaa vai kenties juuri sitä, että kaupungin kulttuurisessa, sosiaalisessa ja poliittisessa aluskasvillisuudessa oikeasti tapahtuu tärkeitä ja kiinnostavia asioita.

Suosittelen tutustumisretkiä Berliiniin kaikille, mutta erityisesti poliitikoille ja virkamiehille. Berliini on hyvä esimerkki siitä miten saksalaisen suunnittelukoneiston organisointi puhkeaa kukkaansa, kun se malttaa hieman rentoutua ja tähyillä pykälien sijaan niiden tarkoitusta. Meillä Helsingissä ollaan monessa yhä ”saksalaisempia” kuin Berliinissä.

Elävämmän kaupungin etsimisen tiellä suuressa roolissa on myös asukaslähtöisyyden ja yhteisöllisyyden tähdellisyyden ymmärtäminen. Eikä vähiten se että oivalletaan että kulttuurin ominaisluonne on tietty rajojen rikkominen ja villiys. Juuri se tekee siitä jännittävää ja luovaa. Kaikkea ei tarvitse kontrolloida., säästyy resursseja sitten tähdellisempäänkin.