Näissä eduskuntavaaleissa on minusta kyse aika paljon siitäkin että kaikki puolueet etsivät itseään ja eroja toisiinsa nähden. Kun viime vaaleissa voittaneet perussuomalaiset katsoivat etteivät ole kykeneviä hallitusvastuuseen, hallituksesta tuli niin laajapohjainen että puolueiden eroja oli entistä vaikeampi nähdä.  Politiikan tekemisestä on myös tullut hyvin vaikeaa, koska päämääriltään erilaiset puolueet ovat olleet pakotettuja liian raskaisiin kompromisseihin.

Käytännössä äänestäjät päättävätkin näissä vaaleissa syntyykö Keskustapuolueen ja Kokoomuksen vetovoimin toimiva porvarihallitus vai Keskustan ja SDP:n hallitsema punamultahallitus. Vihreiden kohdalla on ratkaisevaa on, saako puoluee äänestäjiltä niin vahvan tuen, että meidän politiikkamme on pakko huomioida tulevassa hallitusohjelmassa. Oli puolue itse sitten siellä mukana tai oppositiossa.

Ääni vihreille on ääni vahvalle ympäristöpolitiikalle (päästötavoitteet, energiaratkaisut, vanhojen metsien ja soiden suojelu, Itämeri, petopolitiikka jne.) ja hyvinvointivaltion puolustamiselle (tämä tarkoittaa esimerkiksi kestävän julkisen talouden, oikeudenmukaisten tulonsiirtojen ja vahvojen peruspalvelujen turvaamista muun muassa sosiaaliturvajärjestelmän korjaamisella perustulon kautta).

Ilman vihreitä kumpikin hallitusvaihtoehto unohtaa ympäristön. Toisaalta ilman vihreitä porvarihallitus kyykyttäisi köyhiä ja punamultahallitus jättäisi sosiaaliturvarakenteiden uudistamisen vajaaksi, jolloin oikeudenmukaisuuskuilut niiden sisällä kasvaisivat entisestään. Perusturvaa ja peruspalveluja on vahvistettava ja se tapahtuu juuri suojaverkkoen sellaisella isommalla remontilla, missä myös perusturvan varassa olevat ja pätkätyöläiset otetaan nykyistä vahvemmin huomioon.  Juuri tässä vihreät ovat avainasemassa:  vihreiden ei tarvitse sitoutua sen enempää markkinavoimien tai varakkaiden painostusryhmien kuin saavutettujen etujen ensisijaisuuteen sitotuneiden viitepiirien painostukseen. Vihreät voivat edetä asia edellä.