Viisi teesiä alueellisen tasavertaisuuden puolesta

Olen kotoisin Roihuvuoresta, jossa asun nykyäänkin perheeni kanssa. Yläasteen ja lukion kävin Laajasalossa ja muuta lapsuudesta tuttua lähiympäristöäni ovat Herttoniemi, Tammisalo ja Marjaniemi. Puhoksen ostari tuli minulle tutuksi jo ennen kuin Itäkeskuksen kauppakompleksi rakennettiin ja Myllypurossa seikkailin enemmän parikymppisenä.

Omista taustoistani käsin minulle on ollut selvää, että alueellinen eriarvoisuus Helsingissä kaipaa korjausta muuallakin kuin idässä. Seuraavassa esittelen viisi teesiä, joita olen itse pitänyt esillä luottamustoimissani jo aiemmin – ja aioin pitää vastakin,  jos minut valitaan jatkokaudelle kaupunginvaltuustoon.

1) Sosiaali- ja terveyspalveluja on saatava todellisten tarpeiden mukaan tasapuolisesti koko kaupungissa.  Helsingissä on suurta alueellista eroa julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuudella. Olennaista ei välttämättä ole se, missä toimipisteet tarkalleen ovat, vaan se, että tarvittaessa palveluihin pääsee. Niillä alueilla, missä käytetään vähemmän työterveydenhuoltoa ja yksityisiä palveluja, julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen aikoja on ollut yleensä vaikeampi saada kuin esimerkiksi kantakaupungissa. Tätä on korjattava. Toisaalta käynnissä oleva sote-uudistus uhkaa monella tapaa helsinkiläisten sotepalvelujen tasavertaista saatavuutta.  Siksi kaupungin pitää tehdä kaikkensa, jotta valtaa helsinkiläisten palvelujen määrästä ja veroeurojen oikeudenmukaisesta kohdentamisesta jää omalle kaupunginvaltuustolle.

2) Asuntopolitiikan pitää olla sosiaalisesti reiluaAsumisen hinta on liian korkealla. Erityisesti tulee panostaa kaupungin vuokratalojen rakentamiseen. Uusina hallintamuotoina on syytä kehittää myös ryhmärakennuttamista ja meillä melkein kokonaan sivuun jäänyttä osuuskuntarakennuttamista. Tärkeää on myös pitää kiinni alueiden tasapuolisesta kehityksestä siten, että ennestään vuokratalovaltaisille alueille kaupunki houkuttelee tai tarvittaessa rakennuttaa itse myös omistusasuntotuotantoa. Ikääntyneiden asumista taas voidaan vahvistaa yhteisöllisyyttä tukevalla vuokra-asuntomuodolla, jossa kotihoitopalvelut voidaan järjestää nykyistä parempina.  Lisäksi täydennysrakentaminen pitää tehdä ilman alueiden erityispiirteiden tuhoamista, ja niin, että asuinympäristön laatu ja uusien asukkaiden sijoittumisen kautta palvelujen saatavuus paranevat. Samalla on aina  huolehdittava, että joukkoliikenteen liityntäliikenne pysyy  kehityksen mukana eivätkä matkalippujen hinnat kohoa sellaisiksi, että köyhemmät ihmiset alkavat eristäytyä alueilleen.

3) Päiväkoteja ja kouluja pitää vahvistaa.  Päiväkotien ja koulujen toimintaympäristöt vaihtelevat alueittain. Erityistukea ja esimerkiksi kielen oppisen takia muuten lisähuomiota vaativien lasten määrän kasvaessa, tulee päiväkodeille ja kouluille antaa lisäresursseja ryhmäkokojen supistamiseen,  tukiopetukseen ja avustajiin.  Samalla on myös huolehdittava koulupsykologien ja -kuraattorien mahdollisuuksista hoitaa tehtäviään. Sosiaalisesti haasteellisimmalla alueilla koulujen houkuttelevuutta kannattaa lisätä lisäämällä aine- ja painotusmahdollisuuksia. Koko kaupungissa pitää tukea myös lasten ja nuorten ilmaista ja kohtuuhintaista taidekasvatusta. Yksi tärkeä koulujen tukimuoto olisi opettajan kanssa ruuhkien ulkopuolella liikkuvien koululaisryhmien ilmaiset joukkoliikenteen matkaliput, jotta tutustumisretket eivät kaatuisi ainakaan koulujen määrärahaputteeisiin.

4) Kaupunkikulttuurisen kehittämisen pitää koskea koko kaupunkia.  Lähiöiden kulttuurikeskuksia ovat kirjasto ja niiden määrärahoja ei saa leikata. Siksi uuden keskustakirjaston määrärahat pitää antaa nykyisen kirjaston budjetin päälle ja lähikirjastoja tulee kehittää entistä monipuolisemmaksi. Alueiden kulttuurista aktiivisuutta pitää avittaa kaupungin tilojen monikäyttöisyyttä lisäämällä ja esimerkiksi asukastaloja vahvistamalla.  Kaupunkitapahtumien järjestämistä on tuettava muuallakin kuin keskustassa ja projektitukien ohella myös järjestämällä kaupungin toimesta sähkön ja veden jakelupisteita ja olemmalla byrokratian suhteen joustavampia.  Kulttuurihankkeita saisi edes joskus tuoda keskustan ulkopuolelle ja esimerkiksi kaupunkifillariverkostoa voi hyvin laajentaa myös Itäkeskuksen ympäristöön. Puhoksen ostarista voidaan kaupungin ohjauksella kehittää etninen kauppahalli ja Kaapelitehtaan tapainen tilojen kehittäjä.

5) Kaupunkimetsiä pitää puolustaa.  Lähiöiden erityispiirre on yleensä se, että niitä ympäröivät viheralueet eivät ole hoitopuistoja, vaan luontaisesti uudistuvia kaupunkimetsiä, joissa sijansa on myös rusakoilla, ketuilla ja vanhoja puita nakuttavilla tikoilla.  Samalla kun kaupunkiin rakennetaan lisää asuntoja, on pidettävä kiinni näistä lähivirkistyksenkin kannalta tärkeistä vihervyöhykkeistä.

6.4. klo 16–17  olemme yhdessä herttoniemeläisen puoluetoverini ja pitkäaikaisen ystäväni Outi Alanko-Kahiluodon kanssa tavattavissa Herttoniemen metroasemalla.  Outi ei ole itse näissä kunnallisvaaleissa ehdolla, mutta sovin hänen kanssaan, että voin tähän bloggaukseen kirjata häneltä seuraavat terveiset:

”Olen kaupunginvaltuutettuna olen tehnyt töitä kaupunkiköyhyyden ja alueellisen eriarvoisuuden vähentämiseksi. On epäreilua, että Helsingissä huono-osaisuus, työttömyys ja maahanmuuttajavaltaisuus kasautuvat samoille alueille. Tämä näkyy koulujen oppimiserojen kasvuna. Ongelmien ratkomiseen tarvitaan yhteistyötä eri toimijoiden kesken niin, etteivät ne pallottele vastuuta toisilleen. Alueellista eriarvoisuutta vähennetään vahvistamalla lähikouluja ja -terveysasemia. Paras tapa vähentää kaupunkiköyhyyttä on rakentaa lisää edullisia asuntoja.

En ole näissä vaaleissa ehdolla itse, koska haluan varata enemmän aikaa eduskuntatyölle, jota erityisesti soteuudistus nyt kuormittaa. Yksi ehdokas, jota näissä vaaleissa tuen, on pitkäaikainen ystäväni Tuomas Rantanen Roihuvuoresta. Toisen polven itähelsinkiläisenä hän tuntee lähiöissä asuvien huolet ja jakaa kanssani näkemykset siitä, millä keinoilla alueelliseen eriarvoisuuteen on puututtava. Kulttuurimyönteisenä poliitikkona pidän plussana sitä, että Tuomas ymmärtää kirjastojen merkityksen kaikenikäisille kaupunkilaisille. Ääni Tuomakselle on ääni kaupungille, jossa ketään ei jätetä katveeseen.

Outi Alanko-Kahiluoto, kansanedustaja”