Turhaa porua Hämeentien remontista

Tässä ajassa on tyypillistä erilainen kärjistely etenkin elämäntapaan liittyviksi koettujen asioiden tiimoilta. Hämeentien remontti tuntuu monen mielestä kajoavan autoiluun suorastaan sielua repivällä tavalla. Tämä näkyy sosiaalisen median puolella vaikkapa Iltasanomien päätoimittaja Ulla Appelsinin ilkeilevässä tviitissä jossa hän vertaa lopputulosta ”neuvostoprospektiin”.

Samaan tapaan tässä Helsingin Uutisten (6.1.) artikkelissa siunaillaan, miten juuri remontin alta paljastuneella Hämeentien pyörätiellä näyttää olevan kovin vähän käyttäjiä siihen nähden miten kalliiksi remontti veronmaksajille tuli.

Näissä puheenvuoroissa jää sivuun, että reitti on vasta avattu ja yhä osin viimeistelemättä. On myös erityisen haastavat kelit ja autojen tieltä sivuun aurattu lumi tekee pyörätien vaikeakulkuiseksi. Sitä paitsi olemme keskellä koronaepidemiaa ja kaikkea liikennettä on normaalia vähemmän koska ihmiset rajoittavat liikkumistaan,  jopa viranomaisten kannustamana.

Puhe pyöräteiden aiheuttamista korkeista kustannuksista on sekin harhaanjohtavaa. Hämeentien peruskorjaus piti tehdä ensi sijassa muista syistä kuin pyöräteiden takia. Kaikki katuja ja niiden alaista tekniikkaa (kaukolämpö, sähköt, vesi ja viemärijohdot, tietoliikenne jne.) on ajoittain välttämätön korjata. Hämeentiellä on viime vuosina ollut paljon putkivuotoja, joista on tullut paljon haittaa kiinteistöille ja liikenteelle. Tästä asetelmasta johtuen suurin osa kustannuksista – ja samalla remontin yrittäjille kiistatta aiheuttamista vaivoista – olisi toteutunut, vaikka pyörätietä ei olisi tehty metriäkään.

Ylipäänsä Hämeenntien uudistuksen idea ei ollut kiusata autoilijoita ja lelliä pyöräilijöitä. Siinä tarkoitus on rauhoittaa Hämeentietä nimenomaan autojen läpiajoliikenteeltä siten, että joukkoliikenteen sujuvuus, kevyen liikenteen turvallisuus ja asukaskadun päästötilanne ja melu helpottuvat. Liikennemittausten perusteella katsottiin, että vilkas läpiajoliikenne mahtuu hyvin Sörnäisten rantatielle. Käytäntö on osoittanut että tämä on totta.

Aikaisemmin pyörien kulku moottoriajoneuvojen keskellä ei ollut autoilunkaan kannalta hyvä järjestely. Jalankulkijat taas kärsivät vilkkaan autoliikenteen ohella siitä, että henkensä edestä pelkäävät pyöräilijät päätyivät usein ajamaan sääntöjen vastaisesti jalkakäytävällä.

Helsingin Uutisten otsikossa on sellainenkin virhepäätelmä, että yrittäjien asiakasmäärien palautumista voisi arvioida vertaamalla tammikuun toteumia aikaisempiin vuosiin. Tässä unohtuu kokonaan, että elämme keskellä koronaepidemiaa joka vaikuttaa ihmisten liikkumiseen ja vähittäiskaupan tilanteeseen kaikkialla muuallakin. Samalla voi kysyä kyllä sitäkin, että mistähän on syntynyt usein toistuva ajatus, että kivijalkayrittäjien kannalta juuri henkilöautojen läpiajoliikenne olisi keskeinen asiakasvirran lähde?

Olen itse varma, että kun kevät etenee ja – toivottavasti – koronan jälkeinen tavallinen arki palaa, Hämeentien muutokset näyttäytyvät ansaitsemassaan valossa. Samalla kaikenlainen identiteettipoliittinen jälkipuinti katoaa taka-alalle.

Muistan kun kunnallispoliittisen urani alkuvaiheessa eli 2000-luvun alussa väittelin useamman kerran silloisen liikennesuunnittelupäällikön kanssa Hämeentien mahdollisesta pyörätiestä. Törmäsin täydelliseen jäävuoreen: ei ole mahdollista, ei mitenkään eikä koskaan. Ja 20 vuotta siinä sitten meni, kun uuden ajan suunnittelijat keksivät esittää muutosta itse. Jotain muutosta kaupunkikulttuurissa on sentään tapahtunut. Aika paljon muutakin, jos sitä pysähtyy miettimään.