Helsingin opetusviraston tietotekniikkahankinnosta tehty miljoonakavallus on skandaali. On tärkeä selvittää, ketkä kaikki ovat tässä välistävedosssa oleet osallisia niin kaupungin sisällä kuin ulkopuolisten toimijoidenkin puolella. Tällainen rikos on tuplahäpeällinen, koska kyse ei ole ”vain” yhteisellä kukkarolla käymistä, vaan se on samalla konkreettisesti pois lasten oppimiseen tarkoituista resursseista.
Tästä ikävästä asiasta keskusteltiin tiukkasanaisesti myös 1.2. kaupunginvaltuustossa. Jo nyt on selvää, että tapauksen jälkiselvittely tulee varmasti vaikuttamaan hankintojen seurantaan kaupungin kaikissa hallintokunnissa.
Opetusviraston puolelta on jo tiedotettu uusista käytännöistä, jotka on otettu viime aikoina käyttöön. Osa muutoksista on aloitettu jo aiemmin. Esimerkiksi jatkossa tullaan edellyttämään, että IT-laitteiden inventointi tehdään kouluissa, oppilaitoksissa ja virastohallinnossa neljä kertaa vuodessa, kun se aiemmin oli kerran vuodessa. Kavalluksen tapaiseen asiaan tämä tuskin vaikuttaisi. Käytännössä yli kymmenen vuoden ajan kestänyt tapahtumasarja ei selvinnyt vuositarkastuksissa, joten tarkastusten tihentäminen ei tässä tunnu tehokkaalta lääkkeeltä ongelmaan.
Paljon tärkempää on siirtää katse opetusviraston toimintakäytännöissä olleisiin ja siellä osin yhä oleviin vakaviin puutteisiin.
Katteettomien tilausten tekeminen tietokonehankinnoista oli mahdollista nimenomaan siksi, ettei kouluissa tiedetty, mitä hankintoja niiden nimiin on oli tehty. Jos kouluilla olisi tiedetty, mitä niille on tulossa, toimitusten perään olisi tietenkin kyselty ja rikos olisi paljastunut paljon aikaisemmin.
Taudinkuva on vielä syvemmällä. Tietotekniikkaan liittyvien laitteiden ja ohjelmien hankinnoissa käytännön tulisi olla se, että suunnitteluosasto, hankintayksikkö ja koulut itse pohtivat yhdessä, mitä tarvitaan ja mihin on määrärahojen puitteissa varaa. Tärkeää on myös varmistaa, että hankittavien laitteiden ja ohjelmien käyttöönotto tapahtuu tehokkaasti ja sovittujen aikataulujen ja tukitoimien puitteissa käytännön opetustyötä kunnioittaen.
Kun varoja on aina liian vähän, on aivan ensiarvoisen tärkeää tehdä priorisoinnit niin, että hankinnat ovat mahdollisimman tehokkaasti koulutyötä tukevia. Sellaisia, mitä kouluissa todella tarvitaan ja siksi varta vasten myös odotetaan.
Kavalluskohun jälkeen minulle ovat monet tutut opettajat valittaneet, että opetusvirastossa on ollut kauan tapana, että kaikenlaista kalustoa toisinaan tulee pyytämättä ja yllättäen ilman käyttöönottosuunnitelmia tai edes teknistä tukea. Saman aikaan tarpeellisina pitkäänkään anottuja laitteita ei näy eikä kuulu, vaikka niiden perään huhuiltaisiin kuinka. Tämä tyytymättömyys on ollut esillä julkisuudessakin.
Se, ettei rikoksia huomata ajoissa on merkki hallinnon ongelmista. Silti veronmaksajien ja koulutyön kannalta vielä vakavampaa on se, että koulujen opettajanhuoneiden kaapeissa lojuu turhia tietokoneita, puhelimia tai tabletteja, joita ei voida ottaa käyttöön huonon suunnittelun ja teknisen tuen puutumisen takia. Se on merkki siitä tehottomuudesta joka tekee rikoksetkin mahdollisemmiksi.
Puhe digiloikasta hallinnon yläpäässä ei vie sitä yhtään eteenpäin kouluissa, jos opettajat kokevat sen vain sanahelinänä ja ylimääräisenä kiusana. Opettajien turhautuminen hallinnon etäisyyteen ei ole muutosvastarintaa. Aidosti edistyksellinen opetushallinto kuuntelisi aina päätöksissään myös opettajia ja oppilaita.
Viimeisen vuoden aikana opetusvirastossa on uuden johdon myötä jo ryhdytty korjaamaan vanhoja rakenteita uuteen uskoon. Uskon, että ainakin välillisesti tämä saattoi olla yksi syy rikoksen paljastumiseen. Kavallusskandaalista voi olla hyötyäkin, jos se auttaa etenemään tällaisella opin tiellä.