Suomen mediakentällä kuohuu. Suuret kaupallisen median toimijat ovat alkaneet tehtailla EU-komissiolle kanteluita Yleisradion kansalaisille tarjoamista palveluista. Valitusten kärki on, että valtion rahoittama media vääristää kilpailua. Medialiitto valitti ensin Ylen netissä tarjoamista tekstimuotoisista artikkeleista, ja nyt muun muassa Helsingin Sanomia ja Ilta-Sanomia julkaiseva Sanoma on kannellut Yle Areenan roolista ja esimerkiksi Ylen kaikille ilmaisista oppimissisällöistä.
Näen itse yksityisen ja journalistisen Voima-lehden kustantajana, että monipuolinen luotettava tiedonvälitys on toimivan kansalaisyhteiskunnan perusedellytys. Terveessä mediaympäristössä journalismi pystyy paljastamaan vallan väärinkäyttöä, herättämään ajatuksia ja tuomaan erilaisten ihmisten näkökulmia yleiseen keskusteluun. Tässä kokonaisuudessa kaupallinen media ja Yleisradio nimenomaan täydentävät toisiaan.
On kummastuttavaa lukea, miten menestyvät mediayhtiöt esittävät puolustavansa median monimuotoisuutta kurittamalla Yleä. Median murroksesta parhaiten ovat selvinneet juuri suurimmat mediatalot. Esimerkiksi juuri Sanomalla pyyhkii niin hyvin, että se on voinut ostaa itselleen Hesarin kilpailijoita, kuten Aamulehden.
Ylen tekstisisällöistä kannellut Medialiitto kertoo sivuillaan, että “medialiiton jäsenyritykset edistävät sananvapautta, kotimaista kulttuuria ja demokratiaa”. Luotettavan journalistisen tiedonvälityksen siirtäminen kokonaan maksumuurien taakse voi olla kaupallisessa mielessä järkevää, mutta onko se linjassa näin ylväiden periaatteiden kanssa?
Jos kansalaisten laajaa ymmärrystä maailmasta ja yhteiskunnasta pidetään arvokkaana, nämä kantelut ovat irvokkaita. Niiden takia näkyvistä uhkaa kadota kokonaan, että median moninaisuus on myös aidosti vaarassa.
Kaikki journalistiset julkaisut joutuvat yhä enemmän kilpailemaan sosiaalisen median laadultaan kirjavien sisältöjen kanssa. Muuttuneiden mediakulutustapojen keskellä ihmiset eivät ole enää entiseen tapaan valmiita maksamaan luotettavasta ja journalistisesta sisällöstä. Samalla journalismin rahoittaminen on saanut siipeensä suurten somejättien vallattua leijonanosan mainosmarkkinoista itselleen.
Kansainvälisesti vertailtuna Suomessa rahoitetaan journalistista mediaa hälyttävän niukasti. Esimerkiksi Tanskassa uutis- ja ajankohtaismedian tuki on tänä vuonna 68,8, Ruotsissa 60,8 ja Norjassa 52,3 miljoonaa euroa. Suomessa nyt käytössä olevat määräaikaiset yrityskohtaiset tuet MTV3:lle ja STT:lle ovat 3,5 miljoonaa euroa ja koronan myötä myönnetty ylimäääräinen mediatukikin vain hädin tuskin nostaa summan yli 10 miljoonan euron.
Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liiton puheenjohtajana en malta olla lisäämättä tähän myös sitä, että kun Suomessa valtion tuki valtavirtamedian ulkopuolella toimiville kulttuurilehdille on tälle vuodelle 885 000 euroa, se oli viime vuonna Norjassa noin 2,5, Ruotsissa noin 2,15 ja Virossa 2,7 miljoonaa euroa.
Yleisradioon kohdistetun varjonyrkkeilyn sijaan kaupallisten medioiden toimijoiden kannattaisi mahdollisimman laajassa rintamassa yhdistää voimat ja vaatia maan hallitukselta luotettavalle medialle ja journalismille tämän murrosajan yli auttavia mediatukia ja julkisia vastaantuloja esimerkiksi erilaisten lehtitilausten arvonlisäveron laskun muodossa.
Kaupallisen median ja Yleisradion välinen vastakkainasettelu on haitallista ja omiaan johtamaan lähinnä nykyään ilmaiseksi tarjolla olevan sisällön korvaantumiseen vähemmän laadukkaalla.
Ilahduttavaa on ollut nähdä, miten kansalaiset ovat nousseet puolustamaan omaa oikeuttaan vapaaseen ja luotettavaan tietoon. Ylen tekstisisältöjä puolustava Tieto on meidän -kansalaisaloite on kerännyt eduskuntaan etenemiseen vaadittavat 50 000 allekirjoitusta. Tämä kertoo kansalaisten halusta puolustaa luotettavaa tiedonvälitystä ja vapaasti saatavilla olevaa tietoa.
Turhan panikoinnin sijaan kaupallisten medioiden olisi syytä tunnistaa tämä kansalaisten laaja mielipide ja hyödyntää nimenomaan sitä kamppailussa median monimuotoisuuden todellisia uhkia vastaan.