Kirsi Pihan yllättävä vetäytyminen ehdokkuudestaan Helsingin pormestariksi on käynnistänyt keskustelun kokoomuksen sisäisestä liberaalien ja konservatiivien välisestä jännitteestä. Julkisesti on arveltu arvoliberaalin konkaripoliitikon pettyneen etenkin puoluejohdon heikkoon tukeen muiden saman listan ehdokkaiden ylilyöntien hillitsemisessä.

Vihreänä pitkän linjan helsinkiläisenä kaupunginvaltuutettuna tunnistan hyvin, mitä tarkoitetaan kokoomuksen arvoliberaalilla laidalla. Sen sijaan en ole ihan varma kannattaako käsitettä ”konservatiivi” käyttää niistä persujen suuntaan karkeilla puheilla hamuavista maahanmuuttovastaisista kokoomuslaisista, jotka ovat valmiit heittämään ihmisoikeudet romukoppaan. Enemmän kyse on jonkinlaisista yltiöradikaaleista veneenkeikuttajista kuin vanhojen rakenteiden puolustajista. 

Minulla ei ole viime päivien tapahtumista mitään kokoomuksen sisäpiirin tietoa. Kokenut ja monissa liemissä keitetty Piha ei minusta kuitenkaan ole poliitikko, joka ensimmäiseksi säikähtäisi itseensä kohdistuvasta kritiikistä. Sen sijaan minun on helppo ymmärtää se, että hän saattaa tulkita epämotivoivaksi ryhtyä keulahahmoksi sellaisellekin kampanjoinnille, jonka arvomaailmaa ja toimintatapoja ei voi hyväksyä. 

Näillä eväin saavutettava mahdollinen vaalivoitto ennustaisi sekin vain lisää vaikeuksia arkisen johtamisen saralla.

Vihreiden puolella kokoomuksen sekaannus on omiaan parantamaan vaalivoiton mahdollisuuksia Helsingissä. Silti tämä hymy hyytyy nopeasti, jos katseen siirtää vaalien jälkeiseen aikaan. Yli 25 vuoden kunnallispoliittisen kokemuksen selkänojalla olen sitä mieltä, että riippumatta siitä onko kokoomus suurin tai toiseksi suurin puolue, sen sisäinen kriisitila ei ole eduksi Helsingille – ei sen päätöksenteolle eikä viime kädessä asukkaille. 

Tätä voi tarkastella esimerkiksi perussuomalaisten Helsingissä tällä vaalikaudella harjoittaman politiikan kautta. Heidän piskuinen viiden hengen valtuustoryhmänsä on onnistunut olemaan johdonmukainen lähinnä maahanmuuttoon liittyvissä kysymyksissä – ja niissäkin perusoikeuksista välittämättä. Kaikkiin muihin asioihin heidän kantansa on heilunut sen mukaan millaisella aasinsillalla siihen on saatu kytkettyä maahanmuutto tai valtakunnallinen oppositiopolitiikka.

Jos tällainen populistinen sekoilu laajenee yhtään muiden puolueiden piiriin, siitä ei hyödy kukaan.

Somekeskustelu tekee politiikasta repivää

Kirsi Pihan ratkaisua ei kannata arvioida ainoastaan kokoomuksen sisäisenä kysymyksenä. Koko poliittisen kulttuurin kasvava ongelma on etenkin sosiaalisessa mediassa käytävän keskustelun kasvava jyrkentyminen kaikista suunnista ja kaikkia päättäjiä kohtaan.

Kysymys ei ole vain arvoista tai mielipiteistä, vaan siitä, että näistä näkemyseroja haetaan yhä kiihtyvällä ponnella myös puhtaasti mielikuviin ja virheellisiin tietoihin nojaten – jopa tarkoituksella vääristellen. Paha kello kuuluu kauas ja päättäjän näkökulmasta on mahdotonta yrittää vastata itseensä samanaikaisesti eri puolilla nettiä esitettyihin syytöksiin. 

Viime kuukausina olen saanut itsekin vahvasti henkilöön käyvää palautetta sekä julkisesti että yksityisesti. Sitä on tullut enemmän kuin monina edeltävinä vuosina yhteensä. Aiemmin sain sitä lähinnä huonoista käytöstavoista brändin itselleen tehneiltä laitaoikeistolaisilta, mutta nyt sitä ilmaantuu yhä enemmän myös niistä kansalaisosallistumisen piireistä, joiden kanssa olen lähtökohtaisesti samoilla linjoilla.

Yksi syy tähän palautteeseen on ollut se, että olen tapani mukaan pyrkinyt sosiaalisen median erilaisilla alustoilla avaamaan päättäjänä myös kritiikkiä herättäneiden päätösten taustoja. Itse näen poliitikon tärkeäksi tehtäväksi äänestäjien edustamisen lisäksi myös keskustella päätöksenteosta ja kuntabyrokratiasta kansalaisten kanssa. 

Ei-toivotun viestin tuojaan suunnatun turhautumisen myötä minua on kutsuttu muun muassa valehtelijaksi, korruptoituneeksi, gryndereiden asiamieheksi, kuonaksi, vellihousuksi ja betoninhalaajaksi. Minusta on lähetetty solvaavia häväistyskirjeitä kaupungin johdolle pormestaria ja ylimpiä virkamiehiä myöten. Lisäksi olen saanut myös perusteettomia uhkauksia kunnianloukkaussyytteistä, maineen julkisesta likaamisesta ja luonteeltaan määrittelemättömistä kostoista (tyyliin ”sittenhän näet…”). Tämä kaikki vain koska olen käynyt avaamassa tehtyjen päätösten taustoja ja korjaamassa keskusteluissa ilmenneitä faktavirheitä. 

Asiassaan aidosti pettyneiden ihmisten yksittäisinä reaktioina ymmärrän toki kiihkeänkin palautteen. Henkilöön käyvä painostus on kuitenkin eri asia. Sillä on kunnallispoltiikan ja demokratian kannalta vakava vaikutus: tällainen on omiaan karsimaan politiikkaan mukaan lähteviä ihmisiä epäterveellä tavalla. Politiikkaan pitäisi voida lähteä ilman, että joutuu jatkuvien henkilökohtaisten hyökkäysten kohteeksi. 

Hyökkäävä politikointi vie demokratialta pohjaa

Tämä trendi myös johtaa siihen, että yhä harvemmin päättäjät uskaltautuvat avoimeen vuorovaikutukseen päätöksen kohteena olevista tai jo päätetyistä asioista. Toisaalta kun täyslaidallinen asian sivusta heitettyä kuonaa lentää tuulettimeen jo ennen asian käsittelyä, tarjolla olevat järkevät muutosmahdollisuudet eivät saa päätöksenteossa ansaitsemaansa huomiota. 

Hyökkäävän palautteen ongelma on myös siinä, että se on hyvin sukupuolittuneesti ja muilla tavoilla valikoivasti kohdentunutta. Minulla on keski-ikäisen ja ei mihinkään vähemmistöön liitettävän miehen etuoikeutettu asema, joka eliminoi osan törkypalautteesta. Tiedän ystäviä ja kollegoita, joiden tilanne on vielä paljon vaikeampi. 

Olen joutunut myös kokeneempana neuvomaan ja tukemaan uusia ehdokkaita jotka ovat joutuneet täysin varautumatta tällaisiin tilanteisiin. Heidän toistuva kysymyksensä kuuluu: tällaistako tämä politiikka oikeasti on?

Ei sovi unohtaa, että sosiaalinen media on arvokas lisä politiikkaan – se parantaa valtavasti kansalaisten mahdollisuuksia saada äänensä kuuluviin ja nostaa esille ajatuksia, jotka olisivat aiemmin jääneet kuulematta. Jos se kuitenkin johtaa keskustelun jatkuvaan ylikuumenemiseen, alkaa se myös karsia politiikkaan mukaan lähteviä epäterveellä tavalla. Samalla vaiennetut poliitikot etääntyvät äänestäjistään.