Uusi ratkaisu ikääntyneiden tuettuun asumiseen

Runsas vuosi sitten valtuustossa käsiteltiin aloitettani, joka koski ikääntyneille tarkoitettuja uudenlaisia asuntoja. Vaikka valtuuston enemmistö tuki ponnen muodossa asian jatkokäsittelyä, hanke ei tunnu etenevän kaupungin hallinnossa. Ajattelen, että sitä olisi hyvä edistää seuraavan valtuuston stretegiassa.

Ikääntyneiden määrä kasvaa koko ajan. Samaan aikaan vanhusten kotihoidon rahoitus tuntuu olevan aina vain tiukemmalla. Ei ole ihme, että ikääntyneiden huoli omasta asumisestaan lisääntyy. Samoin keski-ikäistyvien huoli toisaalla asuvista vanhenevista vanhemmistaan.

Laitoshoidon tasosta kuuluu huonoja uutisia tavan takaa. Toisaalta kunnon huonontuessa kotona jaksaminenkin voi käydä raskaaksi. Kotikäynneillä saa kyllä ruokaa ja minimimäärän siivousta ja muuta tukea, mutta yksinäisyyteen ja eristäytymiseen niistä ei ole lääkkeeksi. Edelliseen liittyy myös lisääntyneet varoitukset vanhusten kasvavista mielenterveysongelmista.

Ongelmaan on tartuttava nopeasti.  Yksi ratkaisu asiaan voisi olla seniori- ja palvelutaloja kevyempi, mutta nimenomaan ikääntyville tarkoitettu kaupungin vuokra-asuntojen malli. Siinä asuminen on huoneistoratkaisuja myöten suunniteltu vanhusten yhteisöllistä elämistä tukevaksi. Tällaisissa taloissa yksityiset tilat voivat olla pieniä, kun taas yhteistä tilaa on enemmän. Ruokailussa kukin voisi osallistua vuorovastuiseen keittiötyöhön osaamisensa ja voimiensa mukaan. Erilaisia harrastusmuotoja voitaisi hankkia asukkaiden aloitteiden mukaan. Tällaisiin kohteisiin voisi mieluusti hakeutua myös ystäväporukalla.

Tällaisessa asumismuodossa myös tuetun asumisen palvelut voitaisi järjestää tehokkaasti ja nykyistä monipuolisempana. Nykyisin kotipalvelujen tuottamisessa suuri osa kotiavustajien työajasta menee juuri kohteiden välillä siirtymiseen.  Voisi kuvitella, että isommissa kohteissa voisi olla jopa kiinteää henkilökuntaa ja silti tuki olisi kustannustehokkaammin järjestettyä kuin tilanteessa, missä vastaavaa määrä väkeä siirtyilee päivän mittaa pitkin kaupunkia etsimässä asiakkaitaan.

Toisaalta yhteisöllisyyden luonteeseen kuuluu automaattisesti myös vertaistuki. Ihmiset pitäisivät huolta toisistaan. Selvää tietenkin on, että tällainen asumismuoto ei ole kaikille mieluinen eikä sitä pitäisikään tarjota kuin heille, joilla on tällaiseen elämänmalliin motivaatiota.

Meillä on jo nyt senioritaloja, mutta ne usein organisoidaan omistusasumisen ympärille. Tähän ei kaikilla ole taloudellisia mahdollisuuksia. Toisaalta senioritalojen asujakunnan ikärakenne voi muuttua ajan myötä suurestikin, kun asuntojen omistus vaihtuu ja ne siirtyvät seuraavan sukupolven hallittavaksi. Kaupungin yhteisötaloissa uudet asukkaat valittaisi aina halukkaiden jonosta entisten tilalle.  Tässä asumismuodossa asukkaiden keskinäinen yhteenkuuluvuus olisi merkittävä osa asumisen arkea.

Tällaiset ikääntyneiden vuokratalot kannattaisi sijoittaa hyvien joukkoliikenneyhteyksen äärelle paikkoihin, missä parkkipaikkojen tekeminen nostaisi tavallisen vuokratalon rakentamisen kustannukset korkeiksi. Toisaalta jos ikääntynyt siirtyisi tällaiseen taloon tavallisesta kaupungin vuokaratalosta, hänen vanha asuntonsa vapautuisi muille vuokra-asunnon tarvitsijoille.

Asumisen kehittämiseen tarvittaisi enemmän ikääntyneiden omien asumiskokemusten huomioimista. Kuvatulla tavalla toteutettu yhteisöasuminen edistäisi myös kaupungin tavoitteita tuottaa laadun ja kustannusten suhteen parempia palveluja. Helsingin kannattaisi ryhtyä tällaisen asuntokokeilun kehittäjäkaupungiksi ja hakea tähän tukea valtakunnallisen asuntopolitiikan kautta. Kaikki voittaisivat.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.