Pariisin musta päivä ja Uimosen virhe

Eurooppalaisen sananvapausihanteen voi yhdistää muihin kulttuuripiireihin, vaikka Julkisen sanan neuvoston Uimonen väittää muuta.

Pariisilaisen satiirilehden toimitukseen tehdyn terrori-iskun tekijöistä ei ole vielä ole täyttä varmuutta, mutta raportoidut merkit viittaavat siihen, että asialla ovat olleet ääri-islamistiset tekijät. Teko olisi sinänsä linjassa tästä leiristä kuulutettujen uhkausten ja aiemmin toteutettujen provokaatioiden kanssa.

Ei ole uutta, että poliittista ja uskonnollista fundamentalismia yhdistävästä näkökulmasta sananvapaus on ylipäänsä maalitauluna. Aivan erityisesti näin on silloin, kun sananvapautta käytetään poliittis-uskonnolliselle alttarille nostettujen symbolien kyseenalaistamiseen. Joskus vain asioiden avoin käsittelykin on ollut liikaa.

Sananvapautta vastaan kohdistettu väkivaltainen hyökkäys on yksiselitteisesti tuomittava sellaisenaan.

Juuri toimittajiin suunnatut väkivaltatoimet kohdistuvat koko yhteiskunnan tiedonsaannin ja kriittisen keskustelun edellytyksiin. Samalla terroriteot osuvat demokratiaprosessiin ylipäänsä.

Sanavapauden ja demokratian kannalta merkityksetöntä ei ole myöskään terroriteosta seuraavien tulkintojen ja vastatoimien luonne. On selvää, että tällainen isku tarjoaa mahdollisuuksia erilaisiin poliittisiin vastaprovokaatioihin.

Monifobiselle äärioikeistolle islamistien hyökkäys vasemmistolehden toimitukseen on kuin suoraan käteen tarjottu pesäpallomaila. Jotkut hiukan maltillisemmatkin leirit takovat jo sotarumpujaan.

Tässä suhteessa Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimosen Helsingin Sanomille antama lausunto oli erityisen epäonnistunut. Lausunnossaan Uimonen katsoo iskun osoittaneen, miten länsimainen ja islamilainen demokratiakäsitys eivät ole sovitettavissa yhteen. Uimonen laajentaa näin fanaattisten ääriainesten hakeman konfliktin myös valtakulttuurien väliseksi. Näin hän tulee tukeneeksi nimenomaan terroristien perimmäistä tarkoitusta.

Sananvapautta vastaan hyökkäävien fundamentalistien pyrkimys on luoda aggressiivinen jännite edustamansa uskonnollisen maailmankuvan ja liberaalin yhteiskuntanäkemyksen välille. Siihen sopii enemmän kuin hyvin asetelma, jossa demokraattinen länsi hyökkää mahdollisimman laajalla rintamalla koko islamilaista kulttuuripiiriä vastaan.

Ylilyövä kulttuurisota osuu aina sivullisiin, mikä luo uutta tilausta ja rekrytointipohjaa ääriradikalismille. Lännen ja islamin idealisoitu rintamalinja tukee myös islamilaisen kulttuuripiirin sisällä fundamentalistien asemaa ja pyrkimyksiä jarruttaa tai kääntää liberalisoitumisen ja demokratisoitumisen kehityslinjoja.

Edes jatkohaastattelussa toimittajien ammattietiikan ylivalvojan asemassa toimiva Uimonen ei näytä kykenevän ymmärtämään, mikä lausunnossa meni pieleen.

Sananvapaus ja demokratia ovat nykyisessä merkityksessään eurooppalaisen yhteiskunnallisen kehityksen – valistuksen, työväenliikkeen, liberalismin ynnä muun – tuotoksia. Saman perinnön syntejä ovat esimerkiksi inkvisitio, kolonialismi, viime vuosisadan maailmansodat ja poliittisten ideologioiden nimissä pystytetyt diktatuurit.

Jos haluamme laajentaa oman kulttuuriperintömme parempaa puolta globaalisti, meidän ei todellakaan kannata ajatella, ettei sen demokratiakehitystä tai sananvapausihanteita voi yhdistää muihin kulttuuripiireihin, vaan juuri päinvastoin.

Artikkeli on julkaistu aikaisemmin verkkolehti Fifissä 6.1.2015



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.