Lisää kulttuurikaupunkia Helsinkiin!

Jokaisen kaupungin kannattaa satsata kulttuuriin. Se tukee yleistä aktiivisuutta, myönteistä ilmapiiriä ja parhaimmillaan myös sosiaalista ja alueellista tasa-arvoa sekä matkailua. Tämän ohella taiteella on aina ei-materiaalisetkin arvonsa.

Helsingin tapaisen eurooppalaisen pääkaupungin pitää tukea kulttuuria myös siksi, että suuri osa valtakunnallisista kulttuurilaitoksista sijaitsee täällä.  Myös monet eri alojen taiteilijoista ja taideopiskelijoista löytyvät näiltä nurkilta. Näitä voimavaroja ja mahdollisuuksia ei saa hukata.

Yli 20 vuotta kunnallispolitiikkaa tehtyäni tiedän, että Helsingissä kulttuuripolitiikkaa tehdään paljon muuallakin kuin kulttuuriin suoraan kytkeytyvissä toimielimissä. Jos minut valitaan jatkamaan valtuustossa, toimin vahvemman kulttuuripolitiikan puolesta ainakin seuraavissa asioissa:

1. Kulttuurituet – Kulttuurimäärärahoista myönnetään toimintatukea niin vakiintuneille instituutioille kuin pienemmille toimintaryhmille. Molemmilla on tehtävänsä, mutta on erityisen tärkeää pitää huolta uusien toimijoiden mahdollisuuksista nousta avustusten piiriin. Lisäksi tuen tulee kasvaa, jos toiminta taiteellisesti onnistuu. Toisaalta riittävä osa tuista pitää varata produktio- ja projektitukien muodossa yksittäisille hankkeille ja tapahtumille. Kulttuuripoliittista silmää pitää olla myös, kun kaupungin avustuksia jaetaan muilta luukuilta: esimerkiksi nuorten hankkeisiin nuorisoasiainkeskuksen kautta ja asukastaloille kaupunginhallituksen päätöksillä.

2. Kirjastot – Eräiden poliitikkojen ajama ajatus kirjastojen käyttömaksuista pitää tyrmätä sosiaalisesti epäreiluna. Uuden tärkeän keskustakirjaston kiinteistö- ja henkilöstökustannukset on saatava kirjastolle nykyisen määrärahakehyksen päälle. Muu voisi pahimmassa tapauksessa johtaa lähikirjastojen alasajoon. Materiaalien hankintamäärärahojen – myös lehtitilausten osalta — hyvästä kehityksestä on pidettävä kiinni. Samalla lähikirjastojen netti- ja muita tukipalveluja sekä tilojen monipuolisempia käyttömahdollisuuksia pitää kehittää.

3. Tilapolitiikka – Kaupungin tilakeskus hallinnoi kaupungin omistuksessa olevia tiloja ja vuokraa niitä hallintokunnille. Tilakeskuksen pitää aktiivisemmin kehittää tilojen monikäyttöisyyttä ja vuokrata tyhjiä tiloja väliaikaiskäyttöön. Esimerkiksi Lapinlahden sairaalan kanssa vääntöä jouduttiin tekemään vuosia, samoin monien vanhojen huviloiden osalta. Tässä tarvitaan asennemuutosta. Olin itse päättämässä tilapolitiikan keinoin Senaatintorin ja Kauppatorin välissä olevien Torikortteleiden kehittämisestä niin, että kaupunginmuseo sai aiempaa paremmat tilat ja sen vanhemmat tilat saatiin kaupungille kannattavaan vuokrauskäyttöön. Kaapelitehtaan kaltaisten kaupungin omistamien kiinteistöyhtiöiden malli taas voisi soveltua myös Puhoksen ostoskeskuksen tai Konepaja Brunon tapaisten hankkeiden ajamiseen.

4. Taidekasvatus – Omien työväenopistojen ohella kaupungissa toimii paljon musiikki- ja kuvataideopetusta antavia opistoja ja kouluja, joiden saavutettavuus pitää jatkossakin olla mahdollista omasta sosiaalisesta taustasta riippumatta ja eri kielillä. Koulujen suuntautumista taideopetukseen ja päiväkotien harrastustoimintaa pitää vahvistaa. Monet kulttuurilaitokset tarjoavat koululaisille ilmaista ohjelmaa, mutta koulujen määrärahoissa matkakulut voivat olla ylivoimainen kynnys. Siksi opettajan johdolla liikkuville koululaisryhmille kuuluisivat ehdottomasti ilmaiset joukkoliikenneliput.

5. Kuvataide – Repivässä Guggenheim-keskustelussa usein sivuutettiin, että Helsinki on jo korkeatasoinen kuvataidekaupunki. Helsingin taidemuseo HAM, Ateneum ja Kiasma  muodostavat yhdessä pian avattavan AmosRexin kanssa keskustassa vahvan kokonaisuuden. Täältä löytyy myös lukuisia muita taidemuseoita, taideyhdistysten näyttelytoimintaa sekä vilkas yksityisten galleroiden kenttä. Tällaisessa tilanteessa Helsingille tulee kehittää erityinen kuvataideohjelma. Kaupungin taidemuseolla pitää jatkossa olla nykyistä paremmat resurssit nykytaiteen kokoelmahankintoihin ja julkisten taideteosten sijoittamiseen kaupunkitilaan. Prosenttiperiaatetta – jonka myötä tietty osa rakentamisen kustannuksesta käytetään taiteeseen – soveltaen tulee tätä tehdä entistä laajemmin julkisiin rakennuksiin ja kaupungin rakennuttamiin asuintalokohteisiin. Yksikertainen tukimuoto tapahtuu tilapolitiikan kautta: kaupunki voisi vuokrata tyhjistä kiinteistöistä kohtuullisella hinnalla taiteilijoille työhuoneita.

6. Matkailu – Kaupungin matkailupolitiikka vaikuttaa merkittävästi sekä siihen minkälaisia turisteja Helsinkiin saapuu että siihen, miten heidän kiinnostuksena tukee kaupungin kulttuurista kehitystä. Kaupungille tulee luoda kulttuurimatkailun strategia, johon nojautuen Helsingin erityisiä vahvuuksia kohdemarkkinoitaisiin nykyistä paremmin. Kaupunkitapahtumien ja kuvataiteen ohella tämä voisi koskea korkeatasoista nykytanssia, taidesirkusta ja teatteria – etenkin, jos samalla teattereita tuettaisiin käännöstekniikan kehittämisessä.

7. Festivaalit ja kaupunkitapahtumat – Helsingissä on  monipuolinen kulttuurifestivaalien ja kaupunkitapahtumien tarjonta. Helsingin Juhlaviikkojen, Helsinki Priden, Flown, Lux Helsingin sekä erilaisten elokuva- ja teatterifestivaalien ohella myös kokonaan uusien ja kiinnostavien teemojen esiin nostamista pitää tukea. Hanketukien rinnalla hyvin merkittävää on kaupungin joustavampi suhtautuminen esimerkiksi hallitsemansa katu- ja toritilan käyttöön sekä katuruokayrittäjiin. Esimerkiksi Töölönlahden Kansalaistorin käyttöä helpottaisi suuresti, jos siellä olevan vanhan makasiinitorson sijoille tehtäisiin kiinteä lavapaviljonki. Usein jo helpommin käyttöön otettavien sähkön- ja vedenjakelupisteiden ja yleisövessojen lisääminen sopiviin paikkoihin helpottaa merkittävästi tapahtumien järjestämistä. Kaupunkitatapahtumien arvoa ei pidä mitata vain niiden koon mukaan. Erityisen tärkeää, että niitä syntyy myös lähiöihin.

Roihuvuoressa toukokuisin järjestettävä Hanami-juhla on hyvä esimerkki sekä kaupungin tukemasta asukaslähtöisestä lähiöfestivaalista että monikulttuurisuuden näkymisestä kaupunkitapahtumissa. (Kuva: Vilppu Rantanen)

8. Taiteilijaresidenssit, toisinajattelijat ja monikulttuurisuus – Kaupungissa toimii erilaisia taiteilijoiden residenssiohjemia, joiden vahvistamisen ja lisäämisen tulee olla osana kaupungin kulttuurikentän verkostojen vahvistamista. Niiden rinnalla kannattaa erikseen kehittää kansainvälisten kuraattoreiden ja tuottajien vierailuja sekä omissa maissaan vainotuksi tulleiden taiteilijoiden turvapaikkaresidenssejä. Helsingin lisääntyvää monikulttuurisuutta voidaan tukea kulttuurikeskus Caisan ja Maailma kylässä -festivaalin kaltaisten toimjoiden ohella kaupungin Tukkutorin ruokakulttuurihankkeiden kautta.  Yksi erityinen projekti voisi olla aidosti monikulttuurisen kauppahallin kehittäminen Puhoksen ostoskeskuksen yhteyteen.

9. Kaupunkikuva – Kulttuurikaupunki vaalii myös vanhoja rakennuksia sekä arkeologisia ja luontoon liittyviä kohteita kuten myös alueidensa arvokkaita erityispiirteitä. Helsinkiin kuuluu perinteisesti myös nykyarkkitehtuuri ja kaupunkiin sopii hyvän arkkitehtuurin ehdoilla tehtävä korkea rakentaminen. Esimerkiksi alkuperäisen Jätkäsaaren tornihotellihankkeen meneminen uusiksi ei liittynytkään rakennuksen korkeuteen sinänsä, vaan sen suunnittelun vaatimattomaan laatuun. Keski-Pasilaan kaavaillut designtornitalot tehdään onneksi jo alun perin arkkitehtikilpailun ja korkeiden laatuvaatimusten kautta.

10. Avoin kaupunkikulttuuri – Kulttuurikaupungin toiminta ei näy vain kulttuuripolitiikassa, vaan se on koko hallinnon läpi kulkeva asennekysymys. Se tarkoittaa innostunutta asennetta uusiin ideoihin, luovuuteen ja kansalaisten aloitteisiin. Sen silmissä kulttuuri- ja kansalaistapahtumien ilmoitukset sähkökaapeissa tai katutaide alikulkutunneleissa eivät ole uhka vaan mahdollisuus. Ankeuttamisen kulttuuri kaipaa yhä kukistamista. Pelastetaan Helsinki siltä.

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.