Keskustakirjasto, Helsingin Taidemuseon tilakysymys, Tanssin talo & Checkpoint Helsinki

Arkkitehtikilpailu Töölönlahdelle sijoittuvasta uudesta Keskustakirjastosta on käynnissä. Valtion puolelta ehdittiin jo viestiä, että  odotettua valtion tukea sille ei nykyisessä tilanteessa ole tulossa, mikä on ajanut hankkeen kriisiin.

Keskustakirjaston peruuntuminen olisi ikävä asia. Ei vain kirjastopalveluiden, vaan myös Töölönlahden alueen kannalta. Siitä uhkaakin tulla juuri sellainen pompöösien kulttuuritalojen ja liikerakennusten kylmähkö kokonaisuus, josta me VR:n makasiinien säästämisen puolesta aikanaan kampanjoineet kovasti yritimme varoittaa.

Kirjasto olisi toiminnallisesti sellainen ei-kaupallinen tila, jonne ihmisten on helppo tulla viettämään aikaansa kulttuurin ja sivistyksen hengessä ilman, että paikalla oleminen on rajattu työaikaan tai pääsylipun määrittelemään aikajaksoon.

Kirjastohanketta olisi kyllä voitu ajaa toteutunutta luovemmin. Kaupunkisuunnitteluvirasto on samaan aikaan  suunnitellut kirjastolle ajatellun tontin viereen osin maan alle ulottuvaa isoa kulttuuritilaa, ns. Viiltoa.  Tämä hanke olisi kannattanut yhdistää pääkirjaston arkkitehtikilpailuun. Silloin saatavat suunnitelmat olisivat olleet luovempia ja laajemmin alueen kehittämistä tutkivia. Kirjaston hallinnon puolelta kuitenkin haluttiin pitää kiinni perinteisemmästä tilaratkaisusta.

Näin arkkitehtikilpailun pohjaksi määriteltiin jokseenkin tylsä, kapean suorankaiteen muotoinen tontti, jonka rakennusoikeus ei käytännössä mahdollista sitä, että kirjaston toimintoihin  liitettäisi erityisen runsaasti muita sisältöjä.  Moninverroin antoisampaa olisi etsiä  Tukholman Kulturhusetin tapaista kokonaisuutta. Silloin kirjaston ohella talossa olisi tilaa  esimerkiksi taidegallerioille, nuorisotiloille, kaupunkisuunnittelunäyttelyille ja kulttuuriesityksille.

Hauska ja luova idea olisi sekin, että kirjaston katolla voisi olla saunakeskus, jonka kattoterassilla vilvoitellessaan kaupunkilaisten ohella turistit voisivat tähystellä Töölönlahden ja kantakaupungin suuntaan. Tai jos se suunnitellaan vielä paremmin, näköalan voisi tarjota vaikka lauteilta käsin. Saattaa hyvinkin olla, että tällaiset ideat eivät annettuihin luovuuden raameihin mahdu.

Oma lukunsa on jäljellä jääneen VR:n makasiinien palasen ja sen yhteyteen kaavaan merkityn pienten rakennusten muodostaman makasiinipuiston kohtalo. Niihin mahtuisi aluetta tukevia kahvilaravintoloita.

KESKUSTAKIRJASTO EI SAA NÄIVETTÄÄ LÄHIÖKIRJASTOJA

Jos keskustakirjaston toteutuu, se ei saa olla pois muun kirjastoverkoston ylläpitämisestä ja kehittämisestä. Juuri tässä on nyt erityisen suuri vaara, mikäli kirjastoa ryhdytään ajamaan oletettua vahvemmin kaupungin omalla rahoituksella.

Keskustakirjasto palvelee aivan eri tarkoitusta kuin lähiökirjastot. Keskustakirjasto on kirjoistaan huolimatta hyvin painokkaasti myös ennestään aktiivisten kaupunkihengailijoiden kokoontumispiste.

Lähiökirjastoissa taas kyse on siitä, että myös sellaiset lapset, joiden kotona ei osteta kirjoja eikä ehkä kannusteta ylipäänsä lukemaan ja  omaehtoiseen tiedonhankintaan, ovat tätä kautta kirjallisen kulttuurin vaikutuspiirissä. Lähiökirjasto palvelee myös niiden asiaa, joilla ei ole voimia, intoa eikä aina rahaakaan lähteä keskustaan kirjastoasioimaan. Sivukirjastot ovat myös kyläkeskuksia. joihin keskittyy kaupungin tuottama informaatio ja erilaisia alueelle tuotettuja kulttuuritapahtumia ja asukkaiden keskustelutilaisuuksia.

Meillä Roihuvuoressa pitkään uhan alla olleen kirjaston puolustamisesta syntynyt kansanliike laajeni pian kattamaan paljon muutakin: kyläkahvilan pyörittämistä, isojen kylätapahtumien järjestämistä ja juuri kirjastoon tehtyjen kulttuuriohjelmien tarjoamista.

Ilman kirjastoja lähiöissä avoimia kohtaamispaikkoja ovat lähinnä seurakunnat ja kapakat. Se ei kaikille riitä.

HELSINGIN TAIDEMUSEO KANNATTASI YHDISTÄÄ TANSSIN TALOON

Helsingin uusien rakennushankkeiden saaristossa häämöttää myös Helsingin taidemuseon tulevan tilan ratkaisu. Taidemuseo sijaitsee nyt enää Tennispalatsissa, kun koko ajan sen rinnallakin toimineen perinteisen Meilahden taidemuseon rakennus on todettu kuntonsa puolesta taidemuseon toiminnalle sopimattomaksi.

Koko alkuvuoden kohuttu Guggenheim-hanke kaatui Guggenheim-säätiön kohtuuttomiin sopimusehtoihin sekä valtuuston enemmistön perusteltuihin epäilyihin siitä, oliko kaupunki saanut edes kaikki omatkaan asiansa järjesteltyä järkevästi. Guggenheimiin liittyi olennaisesti myös ajatus prameasta wau-rakennuksesta kiistanalaiselle Katajannokanrannan tontille.

Nyt edessä on jonkinmoinen debatti siitä, millä asetuksin kaupunginmuseon tilatarvetta voitaisi ratkaista.

Minulla on tähän ehdotus. Akuuttiin tilaongelmaan yksinkertaisin (ja huokein) ratkaisu on se, että taidemuseo laajentuu Tennispalatsissa nykyisiin Kulttuurien museon tiloihin. Ne vapautuvat viimeistään vuoden 2013 lopulla. Taidemuseon johdon puolelta on kuitenkin valiteltu, että yleisö ei löydä Tennispalatsiin, kun samassa talossa on elokuvateattereita, popcornin tuoksua ja muuta pöhinää. Tämä on vähintäänkin outoa. Tennispalatsin museotilan ideoinnin aikaan, silloinen museon johto perusteli tätä satsausta museolle  nimenomaan sillä, että talossa on elokuvateattereita, popcornin tuoksua ja muuta pöhinää. Sinne ihmisten keskelle sitä museota oltiinkin viemässä.

Muutaman sadan metrin säteellä Tennispalatsista sijaitsee kolme muuta kaupungin merkittävintä taidemuseota, Kiasma, Ateneum, Amos Andersonin taidemuseo sekä bonuksena taitelijayhdistyksen pyörittämä maineikas näyttelytila Taidehalli. Jos Tennispalatsissa on pulaa taideyleisöstä, se on enemmän näyttelypolitiikan kuin sijainnin syy.

Pitemmän päälle voisi keksiä muutakin. Ehkä toimivin tilaratkaisu voisi perustua Taidemuseon yhdistäminen Tanssin talo -hankkeeseen. Tanssipiirit ovat pitkään  viritelleet ajatusta Helsinkiin sijoittuvasta Tanssin talosta, johon voitaisi keskittää täällä korkeatasoisen nykytanssin esityksiä ja toimintaa. Hanke antaisi ansaittua huomiota tälle usein turhan marginaaliseksi koetulle taiteenlajille.

Guggenheim -hankkeen virittämän kiihtymyksen keskellä  ehdotin, että kaupunki ratkaisisi Guggenheim-umpisolmun juuri satsaamalla omaan kokokelmaan perustuvaan ja itse hallinnoimaansa  Helsingin kaupungin taidemuseoon, joka yhdistettäisi poikkitaiteellisella konseptilla juuri Tanssin taloon.  Yhdistelmä oli luovempi, originellimpi ja jännittävämpi kuin kumpikin toiminto erikseen. Etuna olisi sekin, että kun tanssitalo on väkisinkin myös valtion hanke, projektin kustannusrakenne olisi kaupungille edullisempi.

CHECKPOINT – SISÄLTÖ ENNEN SEINIÄ

Suomessa kulttuuripolitiikka on yleisesti ottaen turhan talokeskeistä.  Liian usein poliitikot haluavat olla rakentamassa omaa monumenttiaan. Sellaiseksi  tietysti omien päätösten kautta syntyvä julkinen kulttuurirakennus helposti mieltyy.

Tästä syystä uusia rakennushankkeita puskettaessa vähemmän mietitään sitä, miten nuo talot sitten aikanaan pyörivät. Jos toiminta-avustukset eivät kulje kiinteistösatsauksen kanssa rinnan, käytännössä seinät alkavat syödä sisältöä.  Usein käy mielessä, että kulttuuripolitiikkaa voisi edes joskus tehdä toisinkin.

Juuri tästä näkökulmasta yli sadan kuvataiteilijan verkostohankkeena elävä Checkpoint Helsinki on erityisen tuore kulttuurikonsepti. Pari viikkoa sitten pidettiin Opetusministeriön rahoittaman esiselvityksen julkistustilaisuus.  Vastaanotto oli kaikin puolin innostunut koska esiselvitys on kulttuuripoliittisesti puhutteleva ja samaan aikaan sekä riittävän perusteellinen että avautuvan konkreettinen.

Checkpoint Helsinki syntyi alun perin Guggenheim-keskustelun sivujuonteena. Se nojaa ensimmäiseksi siihen, että – toisin kuin Guggenheim-museota innokkaimmin ajaneet tahot usein toistelivat – suomalaisen nykytaidekenttä on jo ennestään erittäin kansainvälisesti verkostoitunutta. Toiseksi se tukeutuu ajatukseen, että Helsingin kannattaisi juuri näitä kansainvälisiä nykytaiteen verkostoja hyödyntääkseen kutsua tänne kansainvälisiä huippukuraattoreita ja nousussa olevia nykytaiteilijoita työskentelemään ja pitämään näyttelyitään.  Kolmanneksi ideana on, että pitemmän päälle taidemuseo elää (tai kuolee) omasta kokoelmastaan.

Näin Helsingin kannattaisi satsata – siten kuin Tukholmassa ja Kööpenhaminassa on aikanaan tehty – jo arvokkaaksi noteeratun taiteen esittelyn sijaan juuri nyt eniten ajassa elävän nykytaiteen esittämiseen ja hankkimiseen. Näin meillä voitaisi valaa todellinen perusta vahvalle omalle museoille ilman, että arvokkaan kokoelman kokoaminen käy taloudellisesti mahdottomaksi.

Prosessina rakentuva museo olisi varsinaisessa museovaiheessa vasta useamman kymmenen vuoden päästä. Siis sitten kun kokoelma olisi ehtinyt riittävän suureksi ja kokoelman taiteesta riittävän suuri osa olisi jo tullut merkittävämmäksi oman aikansa edustajana. Selvää toki on että kaikesta hankitusta ei tule yhtä merkittävää. Mutta juuri näin kokoelmia kootaan.

Kun Checkpoint Helsinki -hankkeen asettaa  kulttuurirakennuksista käytävän keskustelun raamiin, ilmenee sen suurin innovatiivisuus. Ajatus nimittäin on, että mitään erillistä rakennusta ei alkuun tarvittaisikaan. Kuratoidut näyttelyt voitaisi järjestää tarkoituksenmukaisissa pop up -tiloissa tai vaihtelevina tai kiertelevinä museovierailuina. Niiden alusta voisi olla elävä kaupunkitila ja näyttelyjen järjestäminen olisi kokonaisuudessaan teos ympäristössään.

Museorakennuksen pohtiminen tulisi ajankohtaiseksi vasta kun kokoelma olisi niin merkittävä, että syntyy tarve sen vakituisemmalle esillepanolle. Jopa parin kymmenen vuoden ajan omina tiloina tarvittaisi vain paikat toimistolle, residenssitoiminnalle ja työtiloille. Erinomainen sijainti tällaisille toiminnoille voisi olla esimerkiksi tulevan käytön osalta yhä auki olevissa Taivanlahden Autokomppanian alueella.

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ehti jo ehdottaa tätä tilaa kaupungin taidemuseolle. Tarvittaessa sinne mahtuvat molemmat. Tosin taidemuseon kannalta se Tennarin laajennus olisi mielestäni tässä vaiheessa parempi ajatus.

Toinen työskentelyyn ja tilapäisiin näyttelyihin sopiva tila voisi löytyä Jätkäsaaren satamamakasiineilta. Kaupungilla on ollut pulmia löytää näille suojelluille syvärunkoisille varastorakennuksille sopivaa käyttötarkoitusta. Muutama kuukausi sitten L3-makasiinirakennuksessa pidetty Huuto-GalleriaAargh! – 10 vuotta myöhemmin -näyttely oli menestys sekä taiteellisesti että yleisömäärien suhteen. Sinne siis löydettiin, vaikka makasiinien sijainti on ydinkeskustan ulkopuolella ja ennestään yleisölle vieras. Näillä makasiineilla olisi tilaa useammallekin rinnakkaiselle taidehankkeelle.

Hallinnollisesti Checkpoint voisi toimia alkuun esimerkiksi Helsingin Juhlaviikkojen sateenvarjon alla. Juhlaviikkojen historiassa on paljon nimenomaan tilojen suhteen eläviä taideprojekteja. Pikkuhiljaa kerääntyvä kokoelma taas voitaisi liittää osaksi Helsingin kaupungin taidemuseon kokelmia. Kuitenkin niin, että se nimettäisiin omaksi Checkpoint-kokonaisuudekseen, samaan tapaan kuin  Bäcksbackan  kokoelma jo elää taidemuseon suojissa ja yhtenä kokoelman ytimenä.

Checkpoint-hankkeeen kehittämiselle olisi hyvä saada kaupungin tukea jo ensi vuodelle.  Oli tukemisen tapa tai momentti mikä tahansa, oleellista kuitenkin on, että hyvässä nosteessa myös Opetusministeriön puolella elävä hanke ei juutu lähtökuoppiinsa

MYÖS UUDELLE ARKKITEHTUURILLE TARVITAAN SIJANSA

Vaikka Checkpoint on kulttuurihanke, jota ei ajeta uusi talo keihään kärjessä, uuden arkkitehtuurin merkitystä ei sinänsä pidä väheksyä.

Suomessa liikaa ajatellaan arkkitehtuuria vain näyttävien yksittäisten uudisrakennusten kautta. Usein unohtuu, että loistavaa arkkitehtuuria syntyy myös kaupunkitilojen luovan jäsentämisen sekä vanhan ja uuden taidokkaan ja rajunkin yhdistämisen kautta.

Toisaalta automaattisesti näyttää jäävän huomaamatta, että kaupunki tekee koko ajan muitakin uudisrakennuksia kuin erillisiä kulttuuripyhättöjä.  Miksei kansainvälisiä arkkitehtikilpailuja voisi järjestää vaikka jonkun metroaseman tai sairaalan suunnittelusta. Miksi wauta voi ajatella sijoitettavan vain valmiiksi arvokkaiksi mieltyville avainalueille, kuten Katajannokalle tai Töölönlahdelle? Miksei uutta ja kohauttavaa voisi viedä kantakaupungin reunoille tai mieluummin lähiöhin asti?

Tällaiset ideat jos mitkä olisivat kaupunkia elävöittävää ja kertoisivat taideturisteillekin että todellinen kulttuurikaupunki elää myös keskustan paraatinäyttämön ulkopuolella.

 



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.