Itä-Helsinki tarvitsee pesäpallokenttänsä

Tänään torstaina (22.2.) liikuntalautakunta käsittelee Itä-Helsingin pesäpallokentän asiaa. Itä-Helsinkiin tarvitaan täysimittainen pesäpallokenttä koska sellaista ei ole. Vielä viime kaudella miehiä, A- ja B-poikia palvellut Väinö Tannerin pelikenttä Kalliossa vaihdettiin jalkapallon tekonurmiareenaksi – sinänsä onnistunut liikuntapaikkahanke, jota itsekin valtuustossa kannatin.

Roihuvuoren urheilukentällä pesäpalloa on pelattu 1950-luvun lopulta, jolloin perustettiin pesäpalloseura Roihu. Roihuvuoressa oleva tekonurmikenttä ja hiekkakenttä ovat kuitenkin osalle sarjoista liian pieniä. Tilaa laajentamiselle ei liioin ole. Helsingin tällä hetkellä ainoa täysimittainen pesiskenttä on Meilahdessa ja sen vuorot ovat pesäpalloseura PuMun hallinnassa.

Uutta täysimittaista pesäpallokenttää on suunniteltu pitempään Herttoniemeen, missä on nyt osittain vajaalla käytöllä toimiva hiekkakenttä. Liikuntaviraston ajatuksena on ollut, että sinne mahtuu pesiksen ohella muukin toiminta hyvin.

Esitys joutui kuitenkin vastatuuleen, kun Herttoniemessä herättiin vastustamaan ajatusta. Erityisesti kannettiin huolta siitä, että jalkapallo menettää harjoitusaikaa.

Pesäpalloa ei voi jättää osattomaksi. Kenttä tarvitaan jo tämän kesän kaudeksi tai nykyiset Roihuvuoren Roihun poikien A- ja B- juniorit joutuvat lopettamaan harrastuksensa ja muutkin täyteen buukatun Roihuvuoren kentän joukkueet joutuvat tinkimään ohjelmistaan.

Liikuntavirasto näyttää nyt lähtevän siitä, että pesiskenttä toteutettaisiin sittenkin Myllypuroon. Alunperin Myllypurosta luovuttiin suunnitelmissa siksi, että sen tekemisen arvioitiin olevan teknisesti hankalampaa – siis kallimpaa. Sinne jouduttaisiin myös rakentamaan valaistus erikseen, mikä lisäisi kustannuksia.

Liikuntalautakunnalla ei ole oikeastaan kuin kaksi vaihtoehtoa. Jos se päättää, että kenttä rakennetaan Myllypuroon, sen on varmistettava, että kentän valmiiksi rakentamiseen on myös riittävät varat. Samalla täytyy varmistaa, että joukkueilla on ensi kesäksi pelipaikka, jos Myllypuron kentänrakennus ei syystä tai toisesta valmistuisikaan ennen kauden alkua.

Jos riittäviä varoja ei ole osoittaa Myllypuroon, jäljelle jää pakkorako sovittaa pesäpallokenttä Herttoniemeen. Ei sekään täysin mahdoton kompromissi olisi. Alunperin Herttoniemen liikuntapuistoon piti mahtua sekä pesäpallo että jalkapallo. Jälkimmäisenkin olosuhteet paranisivat, jos pelialustana voisi olla hiekan sijaan jalkapallollekin paremmin sopiva tekonurmi. Jalkapallon olosuhteet lähialueilla paranevat myös sitä kautta, että Laajasaloon avataan uusi, kaikille avoin tekonurmikenttä.

Itse olen aina ollut enemmän jalkapallo- kuin pesismiehiä. Olen kuitenkin seurannut pitkään Roihun toimintaa läheltä: poikieni joukkueiden tukena kentänlaidalla ja kanttiinivuorossa. Hieno ja perinteikäs seura ja laji! Kyllä pesäpallonkin harrastajat ansaitsevat edes yhden täysimittaisen kentän itäiseen Helsinkiin.



Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.