Hietarannan paviljonki & Puotilan kartano, uhkia vai mahdollisuuksia?

Helsingissä on samaan aikaan kesken kaksi vanhaa puurakennusta käsittelevää kiistaa. Toinen koskee Hietarannan pitkään tyhjillään ollutta pukuhuonepaviljonkia, toinen peruskorjausta odottavaa Puotilan kartanoa.  Edellisen kaupungin hallinto haluaisi purkaa, jälkimmäisen myydä.

Hietarannan paviljonki on valmistunut Gunnar Taucherin piirtämänä vuonna 1930. Rakennusta ei ole suojeltu uimarantaa koskevassa asemakaavassa, mutta kaava sallii rakennuksen säästämisen.  Kaupungin arvion mukaan rakennushistoriallista suojeluperustetta ei ole ja rakennus on liian huonossa kunnossa korjattavaksi.

Töölö-Seura on kamppaillut pitkään rakennuksen korjaamiseksi. Vaikka suoranaisia museoaalisia perusteita suojelulle olisi rajallisesti, rakennus on kiistatta historiallisesti merkityksellinen muistijälki. Toisaalta sen kunnosta on tehty muitakin kuntoarvioita, joiden mukaan se on hyvinkin korjattavissa.

Kaupungin kiinteistövirasto oli jo hakemassa paviljongille purkulupaa, mutta marraskuun lopulla kiinteistölautakunta päätti sittenkin myydä rakennuksen muodollisella euron hinnalla Töölö-Seuralle. Lautakunnassa järkeiltiin, että kaupunki säästäisi purkamiseen ajatellut 116 000 euroa samalla, kun kunnostusvastuu siirtyisi kaupassa uudelle omistajalle. Töölö-Seura on vakuuttanut sillä olevan siihen realistiset suunnitelmat ja resurssit.

Rakennuksen välitön kohtalo näytti hetken selvältä, mutta päätös on nyt alistettu kaupunginhallitukseen uudelleen käsiteltäväksi.  Asiaa esittelevä apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä (sd) esittää kiinteistäviraston kantaa mukaillen, että kauppa perutaan ja rakennus puretaan. Kaupunginhallitus tehnee asiassa päätöksen 14.1.

Mitä tässä asetelmassa on oikein takana? Huhujen mukaan on epäilty jopa salaisia uudisrakennussuunnitelmia ja lehmänkauppoja. On myös esitetty, että myymisen esteenä olisi Liikuntaviraston antamat lupaukset uuden kahvilarakennuksen yrittäjälle siitä, että alueelle ei tule kilpailevia hankkeita.

Kiinteistöpeliin liittyvään salaliittoon en itse usko. Asemakaavassa ei ole annettu uutta rakennusoikeutta kyseiselle paikalle. Alueen maa on vuokrattu Liikuntavirastolle. Sen kannalta tälle rakennukselle ei ole käyttöä ja sen taholta painostetaan rakennuksen purkamiseen.

Pelko rantakahvilan uudesta kilpailijasta lienee osittain vaikuttamassa asiassa. Rantakahvilan pyörittäminen on kesäkaudella erittäin kannattavaa, mutta koko vuoden skaalassa haasteellisempaa. Töölö-Seuralla ei kuitenkaan ole tarkoitus perustaa paviljonkiin kahvilaa, vaan käyttää sitä nimenomaan asukastoiminnan tukikohtana.

Todellinen syy purkuintoon lieneekin toisaalla. Kiinteistövirastossa on taipumusta liioitella vähemmän tähdelliseksi koettujen puurakennusten heikkoa kuntoa ja julistaa niitä korjauskelvottomaksi, jos niille ei löydy luontevaa käyttötarkoitusta itsestään. Kerran tehtyä arviota ei hevin muuteta.

Toisaalta purkupyrkimyksen takana on aitokin huoli siitä, ettei kansalaisjärjestö oikeasti kykene korjaamaan taloa  ja rapistuvasta rakennuksesta tulee pitkäaikainen ja riitainen ongelma. Kiinteistövirastossa elää myös yhä traumaattisena kokemuksena Aulis Juneksen kanssa käyty pitkä riita Juneksen omistamasta Linnunlaulun huvilasta. Vaikka Junes ei ole kiirehtinyt rakennuksensa julkisivun kunnostamisesta, talon rakenteet on todettu hyvin hoidetuiksi. Rakennuksen säästyminen on yleisesti katsoen kulttuuriteko, mutta kiinteistöviraston kannalta prosessi on ollut jonkinmoinen ”pain in the ass”.

Mitä asiassa sitten pitäisi tehdä?

Totta kai Töölö-Seuran pitää saada yrittää talon korjausta. Jos hanke onnistuu, pelastetaan yksi kulttuurisesti kiinnostava rakennus. Samalla kannustetaan myönteistä asukasaktiivisuutta. Kaupunki säästää myös purun kustannukset.

Jos kiinteistöviraston huoli halutaan ottaa huomioon, voidaan kauppakirjaan hyvin kirjata joku aikaraja, johon mennessä julkisivujen tulee olla korjattuja tai kauppa raukeaa. Aikajakson pitäisi olla kohtuullinen niin, että sen kuluessa aidosti selviää  riittävätkö järjestön rahkeet kunnostushankkeeseen.

Jos talo aikarajan sulkeutumisen takia aikanaan kaatuisi takaisin kaupungin syliin, siinä vaiheessa purkaminen voidaan ottaa uudestaan esiin.

Ja jos halutaan ottaa huomioon myös Liikuntaviraston mahdollisesti rantakahvilayrittäjälle antamat lupaukset, voidaan paviljongin mahdollista liiketoiminnallista käyttöä rajoittaa rakennuksen tulevassa maanvuokrasopimuksessa. Tätä pidän liioitteluna, mutta tämäkin käynee hyvin Töölö-Seuralle, jos se on hankkeen etenemisen edellytys.

Näillä varauksilla kaupunki ei voi kuin voittaa Töölö-Seuran ehdotuksesta.

Samaan aikaan toisaalla: kiinteistölautakunta päätti viime viikolla myydä 1800-luvun alkuvuosina rakennetun Puotilan kartanon liikemiesryhmälle ohi pitempään valmistellun suunnitelman, jossa kokonaisuus olisi myyty Suomen Krishna -liikkeelle koulutuskeskuksen ja yleisölle avoimen kasvisravintolan pyörittämistä varten.

Aiemmin kiinteistölautakunta oli jo ehtinyt päättänyt varata rakennuksen asukaskäyttöön. Useamman miljoonan kunnostushankkeelle ei kuitenkaan löytynyt rahoitusta. Kosla kaupunki ei halunnut ottaa rakennuksen kunnostusta omalle kontolleen, päädyttiin kilpailuttamaan sen myynti. Kun siihen ei tullut hyväksyttäviä tarjouksia, kiinteistövirasto ryhtyi jumppaamaan hanketta Krishna -liikkeen kanssa. Uskonnollinen yhteisö laittoi hankkeen valmisteluun paljon työtä, aikaa ja oman ilmoituksensa mukaan rahaa noin 38 000 euroa.

Koska hanketta valmisteltiin yhdessä kiinteistöviraston kanssa Krishna-liikkeellä ei luonnollisesti ollut syytä epäillä, että hankkeeseen laitettavat suunnitteluresurssit voisivat mennä hukkaan.

Krishna-liikkeen hanke herätti Puotilassa ristiriitaisia tunteita. Jotkut pitivät ajatusta alkoholittomasta kasvisravintolasta tervetulleena lisänä alueen palveluihin. Jotkut toiset taas kavahtivat uskonnollisen yhteisön tuloa kulttuurisesti vieraana.

Kun hanke oli jo tulossa päätettäväksi lautakuntaan, joukko liikemiehiä ryhtyi puuhamaan kilpailevaa tarjousta. Itä-Helsingin Lions Clubit ja Puotila-seura innostuivat tukemaan sitä, koska tämä ravintolavetoinen hanke näytti olevan paremmin yhdistettävissä alkuperäiseen asukastaloideaan.

Liikemiesten ehdotus on huomattavasti nopeammin pystyyn nostettu kuin Krishna-liikkeen esitys. Sen pohjalta tehtyä ostotarjousta viilattiin vielä aivan ennen kiinteistölautakunnan päättävää kokousta. Krishna-liikkeelle ei annettu mahdollisuutta vastaavasti täydentää tarjoustaan.

Kiinteistölautakunnan kokouksessa liikemiesten ratkaisu runnottiin läpi Kokoomuksen ja SDP:n johdolla. Vihreät, Vasemmistoliitto ja Keskusta olisivat halunneet palauttaa asian uudellaan valmisteluun niin, että molemmat ehdotukset olisi uhkineen ja mahdollisuuksineen perattu tarkemmin läpi ja kummallekin olisi annettu samat mahdollisuudet ehdotusten täydentämiseen.

Krishna -liikkeen hankkeessa suurin ongelma liittyy siihen, että heillä tavoitteena on sijoittaa kartanon toiseen kerroksiin myös majoitustiloja. Tämä ei onnistu ilman poikkeuslupia ja nostaa kunnostuksen kustannuksia ajatellusta. Poikkeusluvan saantikin on epävarmaa. Liikemiesten hankkeessa on rahoitukseen liittyviä epävarmuuksia. Kalliin remontin rahoittaminen ensi sijassa ravintolatoiminnan kautta voi osoittautua ylioptimistiseksi.

Niin tai näin, lautakunnan päätös oli hätiköity siksi, että se on altis vakavalle hallintotapakritiikille. Hallinnollisesti kaltoin kohdeltu Krishna-liike tehnee asiasta oikaisuvaatimuksen ja myöhemmin nostanee kanteen hallinto-oikeuteen. Lautakunnan tunnepitoinen halu tukea asukasjärjestön näkökulmaa saattoi tehdä karhunpalveluksen kaikille osapuolille. Hallinto-oikeuskäsittelyn aikana mikään hanke ei liiku ja prosessin lopputulos on epävarma. Voi olla että kumpikaan hanke ei lopulta toteudu ja rakennuksen kohtalo päätyy takaisin kiinteistäviraston pohdittavaksi. Ellei se sitten tuhoudu ratkaisua odoteltaessa, kuten tyhjänä seisoville puutaloille aina toisinaan tapaa käydä.

Mitä tässä asiassa sitten pitäisi tehdä?

On selvää, että kaupunki on toiminut Krishna-liikettä kohtaan vähintäänkin kyseenalaisesti.  Vaikka omaisuuden myyntiä ei säätele hankintalaki, joka asettaa kaupungin ostohankkeille hyvin tarkat kilpailutekniset ehdot, tässä tarjoukset eivät todellakaan ole olleet samalla viivalla.  Sovittaessaan Krishna-liikkeen hanketta kartanoon, kiinteistövirasto on ohjannut liikettä sijoittamaan paljon resursseja  hankkeen valmisteluun.

Puotila–seuran kannattama ajatus asukastalosta ja yhteistyöstä liikemiesten ravintolahankkeen kanssa kuulostaa sinänsä hyvältä. Toki olettaen että hankkeelle oikeasti löytyy rahoitus.

Puotila-seuran eduksi puhuu sekin että puotilalaiset tarvitsevat tilansa nimenoman Puotilasta, kun taas Krishna -liikkelle kelpaisi sinänsä hyvin joku muukin käyttötarkoitukseen sopivat tila. Tähän vain on käytetty paljon resursseja.

Salomonin tuomio asiassa voisi olla se, että kiinteistölautakuntaan kannattaisi valmistella esitys, jossa Krishna-liikkeelle korvataan sen kaupungin sähläyksen takia menettämät resurssit sitä vastaan, että se luopuu oikeustoimista kaupunkia vastaan tässä asiassa.  Kiinteistövirasto voisi myös ryhtyä etsimään Krishna-liikkeelle korvaavaa tilaa.

Näin Puotilan kartanon kohtalo punnittaisi sitten siinä onko liikemiesten häthätää kyhäämä ehdotus lopulta toteuttamiskelpoinen. Toivottavasti on. Puotilan kartano pitää saada kunnostettua ja tietenkin on hienoa jos kunnostus tuottaa kokonaisuuden, jossa asukastoiminnoille on sijansa.

Kaupungin kuitenkin pitää myös kantaa vastuu yhteistyökumppanien kanssa tehdyistä hankevalmisteluista. Krishna -liikettä pitää kohdella siten kuin mitä tahansa tosissaan yhteistyötä tekevää osapuolta.

Hietaniemen ja Puotilan kartanon kohdalla kummassakin on kaiken muun ohella kyse asukasaktiivisuuden huomioimisesta. Erotuksena hankkeissa on se, että Hietaniemen tapauksessa kapuloita rattaisiin laittavat kaupungin hallinnossa lymyävät byrokraattiset ennakkoluulot, kun taas Puotilan kohdalla nimenomaan poliitikot ovat toimineet ajattelemattomasti. Kummankin tapauksen kohdalla tapahtuneet vahingot ovat vielä korjattavissa. Pitää vain ottaa järki käteen ja katsoa tilanteet kokonaisuuksina.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 



2 vastausta artikkeliin “Hietarannan paviljonki & Puotilan kartano, uhkia vai mahdollisuuksia?”

  1. Ritva sanoo:

    Kiitos kannanotoista vanhojen kaikille yhteisten arvorakennusten puolesta. Tosin olen eri mieltä Krishna-liikkeen torjumisesta Puotilan kartanon kaupassa. Kartano ei ole ainoastaan yksi hieno vanha talo, vaan sillä on ikänsä, kokonsa ja historiansa puolesta erikoisasema Helsingin vanhojen kartanoiden joukossa. Siellä syntyi Cronstedt, ja runsaasti aikaa siellä viettivät Lönnrot, Runeberg, Snellman ja ylipäätään lähes kaikki 1800-luvun kulttuuripersoonamme jotka kehittivät tätä maata ja ennen kaikkea kulttuuria.
    Näin kartano on sidoksissa poikkeuksellisella tavalla kulttuuriimme. Asukkaat haluavat tämän huomioimista. Miksi vieraan kulttuurin ja ideologian edustajat haluavat asettua juuri kartanoon? Mikä into heillä olisi vaalia sen kulttuuriarvoa, kun heillä on aivan eri asiat ja arvot vaalittavanaan, joilla ei ole mitään tekemistä kartanossa viljeltyjen aatteiden kanssa?
    Arvojen lisäksi päätettyä kauppaa puoltaa se, että Krishna-liikkeen lupaama kasvisravintola ei palvelisi enää kappelissa järjestettyjen vihkiäisten, ristiäisten ym. juhlatilana: jos liha ja alkoholi on rajattu pois tarjoilusta, niin huomattava osa ravintolan lasketusta käyttäjäkunnasta poistuu. Millä kasvisravintola sitten eläisi, ja kauanko se olisi ilonamme?
    Puotilan asukkaille kartano on kotipaikan kiinnekohtia siinä missä kartanon viljamakasiiniin perustettu kappeli, koulut ja kirjasto.
    Tuntuu siltä, että Itä-Helsinki ei kiinnosta päättäjiä: ikään kuin edustajat eivät tietäisi sen oloista mitään. Sama tunne tuli kun läheistä Itäväylän – Kehä I:n risteystä käsiteltiin lautakunnissa. Moniko valtuuston ja lautakuntien jäsenistä on nähnyt kartanon ympäristöineen ja lukenut sen historian esim. vuosi sitten ilmestyneestä ”Elettyä elämää Puotilassa” -paikallishistoriikista?
    Joka tapauksessa kauppa on valmisteltava huolellisesti ja ehtoihin on tultava selvät pykälät, jotka takaavat kannattavan käytön, paikan pysymisestä avoimena asukkaille jatkossakin, ja erilaisille järjestöille ja muille asukkaita palveleville toiminnoille laajat toimintamahdollisuudet.

  2. Hietsun kävijä sanoo:

    Hyvä jos Hietsun paviljonki saadaan kunnostettua asukkaiden käyttöön. Kaikkein hienointa olisi ollut, jos vanha kahvila- ja pukuhuonerakennus olisi remontoitu, ja säilytetty alkuperäisessä käytössään.

    Nyt purkamisvimmassa vanhan rakennuksen viereen rakennettiin uudenaikainen neljä miljoonaa euroa maksanut kahvilarakennus keskelle hiekkarantaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.